Kirjoituksia Toivon kappaleista

Toivon kappaleita

Amerikkalaisessa lauluntekoperinteessä on monikymmenvuotinen malli, jossa kertoja ei pyri niinkään yhteislaululliseen melodisuuteen vaan puheenomaisuuteen, jonka piirissä sitten kertoo silloisen asiansa.

Jos laulu alkaa kuljeskella kyseiseen suuntaan, kuten ”Toivon kappaleita” vääjäämättä teki, on myös se, mitä lauletaan, itse itseään kirjoittavaa ainesta. Itseäni huvitti ajoittain suurestikin se vapaa-ajatuksellinen virta, josta säkeistöjen aihelmat sikisivät. Tällaisessa tapauksessa vaivalloisinta on editointi: mitkä säkeistöt ovat poisjätettäviä, mitkä taas ansaitsevat paikkansa? En keksinyt valintatyöhön parempaa keinoa kuin koko aineksen läpilaulaminen. Niin tehden ne osuudet jäivät pois, joiden jänne ei tuntunut kantavan toistoa.

Pienen hetken verran mietin sitäkin, tulisiko laulussa olla jokin sitova, kiteytynyt osa, mutta koska sellainen olisi ollut kertosäkeeksi merkittävä jaos, hylkäsin moisen arvontapelin. Ja kun kaksikymmentäluvun ragien tai talking bluesien kokonaisuudet eivät olleet kaivanneet kertosäettä (summaamisen ja toistamisen toistamisten muotihan keksittiin vasta paljon myöhemmin), eivät ”Toivon kappaleetkaan” sellaista tarvitsisi.

Ohessa on yksi assosiaatiopiirros – koirasta aloitin ja päädyin laatimaan ympärilleen kaikenlaista. Ainakin seitsemän kuvan sisältämää viittausta päätyi myös itse lauluun. Tai sittenkin kahdeksan, riippunee siitä kuka laskee.