Kyseessä oli jo muutamaan kertaan järjestetty "Runopiknik", jonka otsikkoon oli nyt liitetty myös rock. Koskapa istumapaikat loppuivat kesken, oli tilaisuus tavallaan loppuunmyyty, näin järjestäjät ynnäilivät yhteen. Kuten runoilijailtamissa tai vaikkapa Akateemisen kirjakaupan julkisissa kirjailijavierailuissa, oli Forssankin piknikin malli se, että pääosa illan kulusta vietettiin tekijähaastatteluiden merkeissä. Kovin usein en tule lupautuneeksi tällaisiin; itse tekeminen on niin paljon tärkeämpää kuin tekemisistään puhuminen, ettei se määrättömyyksiin asti jaksa innostaa, eikä kantaa sen koommin. Tekemisen prosesseja ei sitä paitsi - kaikeksi onneksi - pysty varsinaisesti jäsentelemäänkään, joten uuden löytäminen on parhaimmillaan melkein hyvässä mielessä selittämätön kokemus, kun taas siitä puhuminen tuppaa aina jäämään pintaraapaisuiksi ja ympäripyöreäksi.

Jutustelu ei kuitenkaan ollut mitenkään vastentahtoista, haastattelija -Piia oli pohjustanut kysymysvuonsa perusteellisen oloisesti ja sitä myötä ei vastaileminen ollut vaikeaa. Vajaan tunnin ääneenmietiskelyn jälkeen tulin soittaneeksi vielä kolme, neljä lauluakin - ikään kuin demonstraatioksi siitä, mistä edellä puhutussa oli kyse - mutten ryhtynyt encoreihin saati kappaletoiveita toteuttamaan. Te, jotka olitte jompaa kumpaa tai molempia vaille: ei pahalla, mutta tämän vierailun tilausajatuskaan ei ollut varsinainen soittokeikka. Niitä on luvassa vajaan viikon päästä, Joensuun kauniissa kaupungissa. Joskin Forssan Kehräämöaluekin hämää ajattelemaan, että Forssa ei ole aivan Forssasta, Juho Juntusta lainaten. Ei se sitä olekaan, hyvät forssalaiset.