Savonlinnassa taas. Edellisen kerran olin samaisessa paikassa vuoden alkupuoliskolla. Kukaan ei ole kuningas omalla maallaan, kuuluu sanonta, ja se pitää tietyllä tapaa paikkansa tässä yhteydessä. Ei sillä, vastaanotto oli hyvä, muttei kai sen enempää. Oma antaumukseni oli siitäkin syystä hyvä, muttei kai sen enempää. Omituinen tilanne, tavallaan. Olen mielistynyt soittopaikkaan, siellä on tällaiseen tekemiseen hyvä ilmanala, eikä yleisön vastaanottoa pääse rehellisesti kritisoimaan, henkilökunnasta nyt puhumattakaan, mutta maankierron top 10 -listaan eivät Savonlinnan vierailuni tällä menoa tule yltämään. Ellei vaikkapa kuudes kerta sano ´totta´. Vaikea on ryhtyä valittamaankaan: materiaalini on haastavahkoa, eikä sellaisen kuunteleminen tietenkään yllytä samoihin sekavaksi ajautumisen tiloihin kuin metelöivä rockmessu. Tulisi kuunnella, ehkä keskittyneestikin ja se ei ole aivan vähän pyydetty se. Itä-Savon toimittaja tosin kirjoitti melko mairittelevankin luonnehdinnan illan kulusta, ja ehkäpä hänen kaltaisensa voi arvioda lopputuloksen paremmin. Itselläni on yhteenkuuluvuuden tunteen illoista mahdollisesti liiallisiksi syntyneitä toiveikkuuksia.
Tätä CMX -keikan avauspaikkaa vatvottiin pidempään. Kyseiselle yhtyeelle ei mikä tahansa lämmittelyjoukkio käynyt ja itsekin mietin aikani, onko ohjelmapaikka liian vaativa. Suurehkon viemärin kannattajat kun lienevät lopulta niin syvästi uskossa ettei makuaan välttämättä trubaduurin anti miellytä. Lopulta laskin yhteen: aivan sama, jos niin enimmäkseen olisikin, painun paikalle ja katson mitä vastaan tulee, aplodeja, piittaamattomuutta tai mätiä hedelmiä. Elämä on riskinotto alun alkaenkin.
Suuri kiitos kaikille osapuolille. Yrjänän ja muiden tovereiden kanssa oli mieluisaa jauhaa tyhjänpäiväisyyksiä keikkaa odotellessa ja hieman sen jälkeenkin, tekninen väki oli jos koskaan tekemisiensä tasalla joka hetki ja yleisö otti meikäläisen vastaan perin lämpimästi.
Soittaminen ja laulaminen on harvoin tuntunut niin luontevalta; pakottomalta, oman olemisen jatkeelta kerrassaan, kuin Pakkahuoneella. Aivan helkkarin hieno tuntuma, jälkeenpäin mietin että juuri tuo keikka olisi pitänyt taltoida myös nauhalle asti. Aina ei osaa aavistaa moista, ja se puoli jäi toteutumatta. Onneksi paikalla oli Palsan Tomi ja kameransa. Ja mikä tärkeintä, nuo mainitut tuhatkunta muuta.
