Yhtyeen puitteissa olemme soittaneet haalaripukuisille opiskelijoille useampaankin otteeseen isommissakin paateissa, mutta Pyhäjärvellä oli kyse paljon pienemmästä kulkuvälineestä ja vähemmälti sekaisin olleesta yleisöstä. Valkeni aivan viime metreillä, että minähän jouduin koekaniiniksi koko toimintamallin avaamiseen - seuraavana perjantaina paikalla onkin sitten Nurmion Hannu, ts. tuomari. Se, että en päässyt valmiin kulttuurin ääreen soittamaan, ei kuitenkaan haitannut. Väkeä oli ainakin tarvittavaksi määrin, jotta kelpo iltama saattoi muodostua, ja ilma sekä laivan henkilökunta (järjestävästä tahosta puhumattakaan) kohtelivat hienosti. Sekä toisiaan että minua.
Liikennöintiyhteydet olivat sellaiset, että menomatka ajoittui naurettavan varhaiseen aamuun. Toinen vaihtoehto olisi ollut ajaa paikalle autolla, joten se ei (lähemmäs 30 asteen auringonporotuksenkaan takia) ollut vaihtoehto. Festivaalialue oli saapuessani oikeastaan täysin tyhjillään; vain muutama järjestävän tahon sankari nousi hitaasti ylös, etenkin ne, joita vaivasi jonkiasteinen krapula.
Tuli siis kulutetuksi viitisen tuntia odotusaikaa lähinnä kitaraa soitellen. Järjestäjien ja muutamien muuten vain mukana pyörivien tyyppien kanssa jauhoin jotain aamujargonia, mutta valtaosa ajasta kului joen rannalla soitellen ja laulellen.
Joku vanhempi pariskunta oli siinä äärellä - heitä tilanne innosti, ja aina kun pidin tupakka- tai muuta taukoa, he kyselivät huolestuneen oloisina, en kai vielä aikonut lopettaa. Sain siis pari kuulijaa puolivahingossa, vaikkei kyse ollut edes soundcheckistä.
