« Helmikuu 2012 »
MaTiKeToPeLaSuMaTiKeToPeLaSuMaTiKeToPeLaSuMaTiKeToPeLaSuMaTiKeTo
1234567891011121314151617181920212223242526272829
Bookmark and Share


Tou 2007

25-05-2007 Kuopion Satama
25.05.2007
Europe/Helsinki

Alun perin tilaisuuden piti järjestymän Kuopion torilla, mutta jossain vaiheessa ilmoitettiin, että juhlatilaisuus onkin satama-alueella. Aivan miten vain, molemmat käyvät. Aivan liian vähäisen yöunen jälkeen piti lähteä matkaan. Kuopio on melko kaukana, ainakin Hämeestä päin arvioituna. Olin paikalla hyvissä ajoin, ja niinpä tulin seuranneeksi hieman ensimmäistä kolmea esiintynyttä yhtyettä ( näkemättä jäivät iltaman kaksi viimeistä ohjelmanumeroa, Deathchain ja Korento, joskin Kuolemanketjun metallimessua ehdin kuulemaan hetkisen, ja siinähän oli maksimimeteli meneillään ).


Kolmen ensimmäisen nuorisojaostojen soitto oli tarkkaan segmentoitua; asennerockia, tapahtumarockia ja taitometallia. Jos yhtyeistä pitäisi jotain ääneen miettiä, niin ainakin ulkoiset tekijät oli mietitty tarkasti ja yhtyeet soittivat melko vakuuttavin vedoin, etenkin metallipäät nuorukaiset. Mikään varsinainen valtionsalaisuushan ei kyllä ole se tekijä, että kiitometallin pieksijät, nuoretkin, ovat soittoharjoittelussaan oudon kuuliaista ja kunnianhimoista väkeä.
Se, onko tekemisen sisältö persoonallista, ei toki toteudu kovin usein, mutta hyvä mieli aloitusyhtyeistä jäi. Lievästi liikuttava.

25-05-2007 Länkkäri Vantaa
25.05.2007
Europe/Helsinki

Vantaan paikassa oli kyse aivan perinteisestä, tyyliltään mitä tavallisimmasta kansankapakasta. Keikka taas oli poikkeuksellinen jo siitäkin syystä että nyt aloitusaika oli se rockympyröissä perinteisemmäksi muodostunut, puoli yhden yöajan startti. Viime aikoinahan olen tottunut musisoimaan viimeistään kello kymmenestä alkaen, ja vaikka soittaisi pidemmänkin kappalekimaran, on ohjelmisto ohi puolenyön tietämillä.
Vantaa kuitenkin näytti kasvojensa paremman puolikkaan, sillä suurin osa paikallaolijoista oli tullut kuuntelemaan musiikkia, ei ensisijaisesti juomaan päätään täyteen levyautomaatin säestyksellä.
Yleisöstä olivat taasen muutamat kasvot niin useilta soolokeikoiltani tuttuja, että joutuu hieman ihmettelemään, mikä heidät tuo paikalle jopa viidelletoista keikalle alle vuoden aikahaarukalla, kun setit kuitenkin koostuvat päämääräsääntöisesti samoista kappaleista. Toki pyrin mahdollisuuksien mukaan laventamaan kappalejaosta, ja niin päin pois, mutta Terroristin häiden luentoja he ovat kyllä saaneet kuullakseen maksimimäärin, monista muista lauluista edes puhumatta.





© Copyright Levy-yhtiö Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.