Tämä keikkapaikka on sijainniltaan tuttu, sillä se tapasi olla nimeltään Stoppari. Vanhalla nimellä toimiessaan kapakka oli sanan varsinaisessa merkityksessä kapakka; räkäisempi ja hämärämpi kaikkineen - nyt paikka on ensisijaisesti ruokaravintola, joskin keikkakulttuuria nykyomistajatkin pyrkivät elvyttämään, sillä paikalle olivat joko tulossa tai jo lavalla ehtineet käväisemään mm. Viikate ja Von Hertzen Brothers -ryhmittymä. Edellisellä Mikkelin vierailullani soitin vanhalla huopatehtaalla (jos nyt muistan tuotteen oikein; saattoi se olla entinen villatehdaskin), ja sekä miljöö että ympäristö olivat siellä jotenkin vastaanottavaisemmat. Ei tämäkään vierailu huono ollut, mutta jotenkin väki oli varauksellisempaa ja etäisempää kuin näillä soolokeikkamatkoillani on useimmiten ja parhaimmillaan ollut. Harmillista oli sekin, että mieluisimman keikkakitarani linjassa oli jotain kummaa sähköhäiriötä, ja tekniset ongelmallisuudet häiritsevät aina hieman kaikkein pakottomimman iltaman soittamista. Myöhemmin tosin kävi ilmi, että kyseinen kiusa johtuikin viritysmittarikytkennöistä, ei itse soittimesta, mutta vielä Savon mailla en sitä ymmärtänyt yhteenlaskea.
Porvoo näyttäytyy silloin tällöin jonkinlaisena Onnelana. Tänäkin keskiviikkona sää oli vuodenaikaan nähden leuto ja mieluisa, kaupungissa asuu kelpo ihmisiä, joiden luona on mukava käydä istumassa iltaa ennen keikkaa, ja Bar Maryn henkilökunta on niin ilahduttavan vastaanottavaista sakkia, ettei artisti voi muuta kuin tuntea itsensä naurettavan tervetulleeksi. Bar Mary on pieni paikka, ja lavan sijainti on tavallaan aivan absurdi ( selkein näköyhteys on pieneen nurkkalooshiin, jonne ei montaa pöydällistä kansaa mahdu ), mutta mitäpä pienistä kun sisustunne on mitä rennoin. Väki kuunteli laulut, jälleen kerran, oudon keskittyneesti läpi (mitä nyt yksi urhea vaati soitettavaksi "Paranoidia", "Smoke on the wateria"kin varmaan ja kaikkia muitakin kulutetuimpia raskaahkon rockin merkkipaaluja, mutta ainahan soittoiltamiin joku humoristi sekaan mahtuu, eikä se varsinaisesti ole mikään yllätys, saati ongelma) ja keikan jälkeen artistille tarjottiin - kun ei tahtonut ottaa tarjottuja paukkuja vastaan - aski savukkeitakin.
Pitkästä aikaa hyppäsin keikkabussiin. Maj Karma oli siis ansaitusti pääesiintyjänä, ja oma roolini oli lämmittää iltamaa. Ymmärtääkseni Kuritun Kimmo ja pääpaholainen Ylppö olivat masinoineet idean, ja kun sitä tarjottiin, otin idean vastaan mielenkiinnolla.
Tietenkin epäilytti, heittelisivätkö ankarimmat Karmapoliisit minua mädillä perunoilla, koska informaatio ei toki ole meteliin päinkään, mutta juuri siksi keikka-ajatus myös viehätti.
Päättelin, ettei missään olosuhteissa tulisi sentään turpaan, joten positiiviset ennakkoasetelmat selättivät mahdolliset miinukset.
Karman bussissa on oudon lenseä meininki; alkoholinkäyttö on onnettoman vähäistä, ja useimmat keskittyvät erilaisten teknisten vempaimien kanssa pelaamiseen - läppäreitä ja lähdevettä on useammassakin räpylässä, ja Ylppö oli innostunut jostain modernista pikkukamera/videotallennuslaitteestaan, jolla uhosi vielä tekevänsä yhtyeelleen jonkin sortin musiikkivideon. Ainut urhea oli herra Savolainen, joskin hänkin joi vain ykköskaljaa. Ehdotin hänelle teemalaulua nestenautinnan soundtrackiksi, jonka kertosäe kuuluisi: "Jätä pelko taaksesi tänään - ykkönen!"
Tämä illallinen oli allekirjoittaneelle otollisin mahdollinen. Tavastia oli jotakuinkin loppuunmyyty, ja kansa suhtautui vastaanottavaisesti minunkin soittelemisiini. Kolmen vartin miniohjelmisto oli ilmeisesti vielä oikean mittainen, ja äityipä muutama laulu jonkinlaiseksi hiljaiseksi yhteishymistelyksikin. Yleisön sekaan ei tullut lähdettyä samoilemaan, kuten Imatralla, mutta yhtä kaikki ilmanala oli intiiminsorttinen. Tavastialla on ollut takavuosinakin mieluisa soittaa, hyvin monet kerrat, ja tämä oli mainio jatke kaikille noille keikoille. Jos johonkin oli hyvä päättää syksyn 2006 ja kevään 2007 maankierteleminen "Rakkaus" -albumin materiaalin livesoittelemisessa, niin Tavastialle.
