Aikansa odotettuaan taiteilijalle koittaa kohdalle se, mitä on olettanut ja pelännyt. Kukaan ei ole kuningas omalla maallaan, ja sen mukaisesti vähemmän mieleenpainuva iltama tuli koetuksi Savonlinnassa. Olenhan aikoinani asunut siellä useammankin vuoden. Happy timessa on mieluisa ja tutuksi tullut henkilökunta, ja teknisiltä sekä soittosisällöllisiltä kulmilta tarkastellen iltama oli tavallaan onnistunut, mutta ehkei sittenkään. Väkeä oli paikalla verrattain paljon, mutta jotenkin etäiseksi väki jäi. Vaikka kuinka pyrki parhaimpaansa, ja ajoittaisesti tuntuikin että asia menee perille, niin tämä vierailu ei vain millään onnistunut olemaan erityisen hyvä. Keikan perästä monet paikalla olleet kyllä kiittelivät lavealti, ja baarinpitäjät nostattivat ilmanalaa "sinulta se sujuu tämäkin" -kehuilla, mutta takaraivossaan kyllä tiesi, että jokin viimeinen ponsi tai lauseen piste jäi kyllä saavuttamatta. Poikkeus vahvistaa säännön, trubaduurikeikkailussakin, ja aina ei voine onnistua niin hyvin kuin toivoisi, tai pitäisi. Siitä huolimatta: kiitos paikallaolleille. Vaikka kävikin kuin sille pitkänmatkanjuoksijalle, jolle "tuloksia kyllä syntyi, mutta ei kyllin hyviä".
Porissa on aivan perkeleen hyvä meininki. Rautatieasemalla sain idean kävellä Bar Kinoon, mutta paikallinen rouva oli sitä mieltä että hänen miehensä vie aivan ehdottomasti musikantin määränpäähänsä, ei kahta kysymystäkään. Kapakan miksaajamies oli luokkaa yksi: niin tukevaa mutta myös selkeää monitorisointia en ole kuullut hetkiseen, ja pelkkä soundcheckin teko oli iloista puuhaa. Mitä se harvemmin kyllä on. Yleensä se on rutinoitunut välttämättömyys, eikä juhlaa lainkaan.
Lämmittely-yhtyettä kuunnellessa nousi hymy huulille (vaikka keikkansa jälkeen eräs kohtuullisen humalainen naisihminen tuli avautumaan, kuinka oli jo lähdössä pois vaikka lippu oli maksettuna, kun trio soitti niin sietämätöntä musiikkia), ja kyseiset miehet olivat lupsakkaa väkeä, niin kuin nuoremman polven porilaiset rocktekijät yleensä ovatkin. Keikkaa oli ilo soittaa, kerta kaikkiaan, ja joitain obskuriteettinumeroitakin intouduin esittämään.
Pohjanmaalla kaikki on suurempaa, laveampaa ja kuitenkin konstailemantonta. Rytmikorjaamolla en ollut aiemmin käynytkään, mutta paikkaa joutuu ällistelemään hetkisen. Seinäjokihan ei ole suurin mahdollinen pitäjä, kuitenkaan, mutta massiiviset puitteet rock´n´roll -keikoille sinne on kyllä järjestetty. Varmaankin lähemmäs tuhatkunta ihmistä mahtuu seuraamaan, kun joku äänekäs rockyhtye kajauttaa ilmoille informaationsa.
Minua varten oli suuri sali eriytetty verhoilla, ja baaritiskin äärellä oli olennaisesti pienempi esiintymisareena, jossa trubaduuriesitys onkin luontevampi hoidella kuin 15 -henkisen ensemblen nielevällä suurlavalla. Toki paikassa oli myös niin kookas takahuone, että pohjalaiset voivat hyvällä syyllä sanoa useissakin kapakoissa heidän artistilämpiönsä olevan saman kokoinen kuin toisten koko juhlatila. Tarjoamisia oli, totta kai, myös vuolaasti. Kori kaljaa, toinen kevyempiä virvokkeita, ruokaa yllin kyllin ja niin edelleen. Pohjanmaa pitää huolta niistä, jotka seuduille tulevat. Ainakin esiintyjien ollessa kyseessä. Kuljetukset toimivat nekin; tietenkin, joten onnistuneelle keikalle oli mitä parhain pohjustus.
