Illan ohjelmistojärjestyksessä oli yksi virhe, jonka mainitsemisesta voi aloittaa kirjoittamisen. Virhe oli se, että herra Lindholm esiintyi ennen allekirjoittanutta, mikä aiheutti tarpeetonta lisäjännitystä lavalle astelemiseen. Davellahan sattuu olemaan sooloesiintymiskokemuksia pidemmältä ajalta kuin itse olen ehtinyt olemaan elossa, ja tuo parinkymmenen vuoden etumatka esiintymisvarmuudessa kyllä kuuluu.
Jos olisin voinut, olisin keskittynyt vielä syventyneemmin intoilemaan setistään, sillä siinä riitti intoilemista. Ensisijaisesti helvetin hienoja kappaleita, ja silloinkin kun ne eivät sitä täysimäärässä olleet ("Dust my broom":in aikana tuli mieleen, että ainakin itse olisin kuunnellut mieluummin jotain omaa mestariteostaan, vaikka toki blues -klassikotkin Lindholmilta irtoavat kuin hihasta ravistelemalla) niin esitykset olivat vähintäänkin nipussa.
Suunnittelin joskus siviilipalveluksessa ollessani kuvitteellista yhtyettä nimeltä Exitus. Se soittaisi Exodus -yhtyeen ensimmäisen levyn kappaleita suomeksi. Idea juontui työstäni; kuljettelin keskussairaalan arkistotyöntekijänä sairauskertomuskansioita, ja viimeisin kansiohan on exitus -sellainen. Mielenkiintoisinta on, miltä laulutekstit kuulostavat, etenkin jos ottaa huomioon että niiden kirjoittajat puhuvat englantia äidinkielenään, eivätkä ole olleet kirjoitushetkillä enää aivan teinipoikasia, kuten useimmat kuulijoistaan taisivat olla.
Verrattain tarkka käännös heidän "Bonded by blood" -albuminsa nimikappaleen kertosäkeestä kuului: " Murha eturivissä! Väki alkaa vähetä, ja lavalla on verta? Hakkaa päätä lavaan, akka! Metalli ottaa maksun: veriside ".
Kun tein omaa soundcheckiäni Semifinalissa, ryski nimenomainen Exodus yläkerran Tavastialla omaansa.
Kemissä palvelu pelaa. Ensin järjestävän tahon Pentti -mies haki minut Rovaniemen lentoasemalta ja ajoi Kemiin hotellin oven eteen, josta nouti myöhemmin soundcheckiin, ja palautti taas hotellille ja niin edelleen. Luonnollisesti sama mies kyyditsi seuraavana päivänä Rovaniemenkin keikalle, vaikkei se mikään välttämättömyys olisi ollut. Kemissä tuli tavattua muitakin tuttuja, ja mikä parasta, keikka oli todella mielekäs. Suoraan sanoen en ole koskaan nähnyt Kemiä erikoisen rock -orientoituneena keikkakaupunkina, ja epäilykset siitä, tulisiko kapakkaan väkeä vai ei, vallitsivat sekä omassa että osittain myös järjestävän tahon päässä. Pelko oli turha, sillä Kemissä oli sekä vastaanottavainen että riehakas yleisö. Miehet pyytelivät yöksi luokseen ja tarjoilivat avainnippujaan, yhteislaulua oli yhdessä jos toisessakin tapauksessa ja koko ilta oli ikään kuin voitto: jollei oleta paljoa, on onnistuminen sitäkin mieluisampi, jos sattuu ns. onnistumaan. Tosin yöpaikkatarjoukset tuli jätettyä omaan arvoonsa, mutta sen kosiomiehet antanevat anteeksi, joko itselleen tai minulle.
Ei niin hyvää ettei jotain pahaakin. Kyseisen viikon alussa vihoitellut puolikuntoisuus flunssan muodossa teki comebackin. Iltapäivä ja ilta meni sitä miettiessä ja paiskoessa suuhun moninaisia apteekista keräiltyjä lääkkeitä. Luonnollisesti niistä ei tuntunut olevan apua, ainakaan sanottavasti. Instrumenteista toinen oli todellakin kärsineessä kunnossa. Varotoimenpiteenä siirtelin sävellajeja uuteen uskoon, sillä ylärekistereissä, oikeastaan keskialueillakin, laulu karkaili sellaiseksi Lännen-Jukan keuhkotautiraakunnaksi ettei se juurikaan palvellut tiettyjä kappaleita. Sain kursituksi kasaan yksitoista kappaletta, ja Echinaforcen voimalla keikka tuli tehdyksi, joskin ilman flunssaa se olisi mennyt oletettavasti paremmin. Yleisö osasi onneksi ottaa osaa tilanteeseen, ja itse sessio meni siltä osin ns. "kuten pitikin". Jos hyviä puolia hakemalla hakee, niin parissa, kolmessa kappaleessa sävellajien laskeminen toi niihin outoa, ehkä hyvääkin uutta virettä, sillä muutamien asu muuttui olennaisesti.
