Järjestävä taho oli ystävällinen ja haki minut asemalta, mikä ei ollut haitaksi sikälikään että vettä tuli Mikkelissäkin taivaan täydeltä. Oli ilmeisesti tullut jo hyvän aikaa. Tehdas olikin itsensä iltaman nimi, ja itsensä kapakan virallinen nimi Pub Oliver. Joskin samainen paikka toimi pitkään nimellä "vanha huopatehdas", ja niinä vuosina kuultiin Mikkelissäkin alakulttuurin musiikkimetakointia harva se viikko.
Kun juttelin järjestäjien kanssa ( jotka ovat siis paikallista opiskelijajoukkiota ), kävi ilmeiseksi, että jos he eivät järjestäisi "Tehdas" -tapahtumia, ei Mikkelissä sanottavasti elävän musiikin tarjontaa olisi.
Soundcheckiä tehdessä pari, kolme kantajengiläistä antoi aplodejaan, ja kuunteli tarkoin koe-eräkappaleet. Oluen juonti ei varsinaisesti loppunut, mutta kulutuksen tahti hidastui hetkiseksi. Kun pistäydyin vessassa, saman kantajoukon edustaja pyysi piirtämään karikatyyrin itsestään. Palkkiotakin olisi ollut luvassa, ainakin juomien muodossa, mutta työ jäi tekemättä.
Savoon saapuminen oli katketa pahan kerran junamatkan keskeytymiseen, kun raidevika seisotti kulkupeliä loputtomiin jossain ei - missään Herralan ja Lahden välillä. Noutaja kuitenkin saapui Hirvosen Kimmon muodossa, jonka autolla matkasimme Kuopioon. Oli jo aiemmin sovittuna, että Kimmo kyyditsisi allekirjoittanutta, sillä hänellä oli sovittuna matka samaan suuntaan. Kimmohan on, yhtiötovereidensa keralla, Rakkauden vinyylipainoksen takana. Samainen Longplay music on kunnostautunut julkaisemalla tukun Viikatteen vinyylejä, ja satunnaisesti he ovat painaneet tuohon ikiaikaiseen formaattiin rajoitettuja painoksia myös Apulannan ja Peer Guntin pitkäsoitoista.
Kun kapakka on tutuista tutuin, tapaa pitkästä aikaa toverin, jota ei ole nähnyt vuoteen kuin ohimennen, toinen toveri toimittaa kuunneltavaksi mielenkiintoista torvimusiikkia ja kaupungilla edestakaisin matkaillessa on kuskina Timo Aulis, niin lähtökohta iltamalle on hyvä.
Lisäksi baarissa istuskeli jo ennen artistin paikallesaapumista turkulainen pariskunta, joiden vaivannäkö allekirjoittaneen keikoilla käymiseen on mykistävä. Tällä kertaa tulin käytäneeksi alkunauhaakin; jos joku ihmetteli, mistä oli kysymys, niin rouva Smith orkestereineen siinä esitti unohtumattoman luennon "Boy from Ipanema" -ikivihreästä.
Tampereella majailee paljon joviaalia ja toverillista kansaa. Valtaosa heistä kokoontuu mitä ilmeisimmin Telakalle.
Jos iltamaan mahtuikin yksi vislailija nousuhumalassaan, niin hän oli ainoa poikkeus, joka vahvisti säännön, eikä edes kyseisestä mesoavammasta yksilöstä ollut oikein kunnollista riesaa. Ruoka oli maittavaa, Pirisen Ville kävi luovuttamassa allekirjoittaneesta piirtämänsä kuvan, ja tuli tavatuksi monta tuttavaa sekä etäisiksi tutuiksi muotoutunutta kasvoa. Paikka oli loppuunmyyty, tunnelma harras ja ylimääräisiäkin kappaleita pyydettiin. Tällaisen jälkeen voisin Telakoitua pidemmäksikin aikaa. Hämäläisyys, lahja ihmisyydelle? Todennäköisesti.
Taiteilijalla oli ensi alkuun vaikeuksia hahmottaa, missä kyseinen Kuudes linja sijaitsee. Hetkisen ehti ajatella, että on eksynyt, ja tuulen riepottelemana pitäisi lähteä kauemmaksikin etsimään illan ohjelmapaikkaa. Kaikeksi onneksi paikalle saapui herra miksaustaiteilija kuin tilauksesta, ja soundcheckin teko saattoi alkaa. Turun kahden tunnin setvintärupeama oli selkeästi poikkeus; Helsingissäkään soundcheck ei ollut suuritöinen. Ihmetystä herätti vain se, että varakitarassa osoittautui olevan parempi sointi kuin ykkössoittimessa, Versoulin silmäterässä. Vika ei kuitenkaan ollut itsessään kitarassa, vaan kielissä, jotka oli tullut piestyä jo täysin tukkoon. Paikan miksaaja, taiteilijanimi Svengali, oli hyvää seuraa ja keikkaan valmistautumisen alla tuli tapettua aikaa kanssaan ns. paskaa jauhaen. Kävi ilmi mm., että olemme olleet samoissa pirskeissä joskus 1980 -luvun lopussa, jota allekirjoittanut ei tietenkään muistanut. Sen sijaan saattoi taas kerran todeta, kuinka pieni maa Suomi onkaan.
