Monenmoisia poikkitaiteellisia kulttuuritapahtumia Heinolaan järjestävä herra Kaattari otti muutaman aikaa sitten yhteyttä kysyäkseen, tahtoisinko saapua lämmittelemään Miljoonasateen ja Heinola sinfoniettan yhteiskonserttia. Idea iltamasta, jossa viisihenkinen yhtye esiintyisi sinfoniajoukon säestyksellä, ja allekirjoittanut soittelisi avauksen samalla lavalla yksinään, oli tietysti kaikessa järjettömyydessään ohittamaton.
Edelliskesänä olin itsekin sinfoniaorkesterin solistina; paikalla olivat vanhemmat mestarit Nurmio ja (Ismo) Alanko plus toverini Timo Rautiainen. Se oli mielenkiintoinen ja mieleenpainuva iltama, etenkin kun Heinolan järjestävä väki on sekä sosiaalisilta että keikkajärjestyksellisiltä taidoiltaan hyvää. Yleisökin tuntui pitävän kuulemastaan. Ja ehdin vielä yhtyekeikalle Laukaaseen samana yönä. Joka sekin onnistui niin kuin pitikin. Poikkeuksellinen päivä, siis.
Jo lähtöä tehdessä, juna -aseman laiturilla, törmäsin Samae Koskiseen, joka oli myös menossa samaan tilaisuuteen, joten matka Tampereelle ja valtaosa illan tunneista kuluivat rattoisasti. En ollut aiemmin tutustunut Samaeen kuin äänilevyiltä, mutta kävi nopeasti ilmi että kyse on perin mukavasta miehestä. Sekä kelpo musikantista, minkä saatoin jo aavistaakin, mutta tulipahan asia nyt omin silmin ja korvin todennetuksi. Leinosen Villekin esiintyi samassa tilaisuudessa, mutta niin naurettavan varhaisella kellonlyömällä, että hänen sooloantinsa jäi tällä erää väliin. Kuten myös suurin osa runoesiintyjistä, mutta omaankin soittamiseensa pitää keskittyä, ja sekin syö aikaa.
Zanzibar on uusi, juhlava paikka, jonka hiottu miljöö mietitytti paikalle saapuessa. Yleensähän rockmusiikiksi kutsuttua materiaalia esitetään mitä moninaisimmissa nuhjuloissa ja kellarimiljöissä. Sitä myöden useat musikantit oppivat kokemaan ne itselleen läheisiksi, vaikkeivät niissä välttämättä vapaa-aikaansa viettäisikään. Kyse on kai identifikaatiosta, tai jostain sellaisesta.
Uudessa juhlavassa Zanzibarissa oli myös niin tuoreet ja modernit äänentoistolaitteistot, ettei niiden sielunelämästä osannut kukaan työntekijä ottaa tarkkaa selkoa. Edellisenä päivänä kytkennät tehnyt asentajamies oli jossain kovin kaukana, eikä voinut saapua paikalle kertomaan, kuinka asioiden pitäisi loppujen lopuksi toimia. Niin ollen pari hukkatuntia kului pelkkää tekniikkaa ihmetellessä. Joinain hetkinä tuntui, että muutama hiha alkaa pian savuamaan, mutta suuremmilta mielenilmauksilta vältyttiin. Minkäpä voi, kun tekniikka osoittaa ylivertaisuutensa ihmiseen nähden.
