Jarkko Martikainen - Rakkaus
Lähde: Kaleva
Kirjoittanut: Marko Sirviö
Satiirikko nielaisi virnistyksensä
Jos jostain on suomenkielisessä rockissa pulaa, niin ei ironiasta ja sanoilla kikkailusta. Se tarjoaa lauluntekijälle turvaa ja suojaa, sillä ei kai tässä nyt aleta oikeasti yrittää, siis ihan tosissaan kirjoittamaan ja paljastamaan perimmäisiä tuntemuksia ilman kommervenkkeja. Hei, siis kamoon, jengihän nauraisi! Puolimystisiin sanakäänteisiin käärityt laulutekstit sopivat suomalaiseen mielenlaatuun samalla tavoin kuin omien mahdollisuuksien vähättely ja tappiomieliala - ei tästä mitään tule, ruotsalaiset tekevät kuitenkin viimeisellä minuutilla kolme maalia.
Kun laulusta ei tullut takkia vaan liivi, niin parempi sekoittaa mukaan hieman kieroa huumoria ja ylimielisyyttä. Jos moititaan huonoksi, niin aina voi turvautua meriselitykseen, että poju, se on ironiaa, etkö tajua.
2000 -luvun kiitetyistä rocksanoittajista Samuli Putro oli ensimmäinen, joka rohkeni pudottaa naamionsa. Putro on tehnyt kappaleita mieheksi kasvamisesta, päämäärättömästä ajelehtimisesta ja huonosta käytöksestä niin, ettei kuulijan tarvitse tuskailla kömpelön tajunnanvirran syövereissä.
Putro on ehkä ollut se rivin laitimmainen rillipää, joka valittiin aina viimeisenä joukkueeseen, ja jonka ihmissuhteiden solmua ei löisi auki edes Aleksanteri Suuren miekalla, mutta asioiden vivahteikas ja arkinen dokumentointi tekee Putron teksteistä aiheitaan suurempia. Syntyy jotain koskettavaa ja todentuntuista.
Entä sitten Jarkko Martikainen? Mies, joka tekee päätyökseen musiikkia yhtyeelle, jonka parissa viihtyvälle sekuntikello ja millintarkka viivoitin ovat hyödyllisiä lisävarusteita.
Satiirikko Martikaisen YUP -kappaleissa hullut hallitsevat tomppeleita ja systeemin alati kiihtyvä pyörä ajaa kaiken kuilun partaalle ja ylikin. Irstaus, kateus, pöljyys, liikasyönti ja -juonti - siinä soma yhdistelmä Martikaisen kanssaeläjien ominaisuuksia ja mieltymyksiä.
Toisen sooloalbuminsa avausraidalla Jos mulla menisi todella huonosti Martikainen miettii selväsanaisesti menettäisikö epäonnistujana ystävänsä, ja osuu tarkemmin kuin ehkä koskaan.
Sama pätee koko albumiin. Omakohtaisuus, rehellisyys ja konstailemattomuus pukee Martikaista. Vaikka nimiraidan tarinaa isäänsä pyynnöstä kuristavasta pojasta ei tarvinne ottaa kirjaimellisesti, niin rakkauden kuvauksena kappale on pysähdyttävä ja ajatuksia herättävä.
Näin jälkikäteen tuomittuna Martikaisen ensimmäinen soolotyö kuulosti liikaa YUP:lta, mitä ei pääse sanomaan Rakkaus -albumista. Akustisen levyn soitto soljuu intiiminä ja kollaasimaiset palapelit ovat vaihtuneet selkeisiin ja rauhallisiin rocklaululuihin.
Levyllä soittava sekä sovittajana ja osatuottajana mukana toimiva Pirjo Bergström on rohkea ja poikkeuksellinen valinta, mutta lopputuloksesta päätellen onnistunut sellainen.
Rakkaus esittelee Martikaisen kyvyt lauluntekijänä vahvuuksineen ja puutteineen. Vailla ironian suojaa, ilman viisastelua tai rockin suurkuluttajalle kirjoitettuja taiteen sisäisiä viittauksia. Pirullinen virnistys on häipynyt kasvoilta ja näissä lauluissa aikuinen suomalainen mies on niin tosissaan kuin vain voi olematta tosikko.
Ja se kuulostaa niin mahtavalta.
5 / 5
Jarkko Martikainen - Rakkaus
Lähde: Rumba
Kirjoittanut: Jussi Mäntysaari
YUP -vokalistin vähäeleinen ja kotikutoinen mestariteos
Kun Jarkko Martikainen julkaisi ensimmäisen soololevynsä Mierolaisen, olin jotenkin yllättynyt, miten hyvin hänen äänensä, biisinsä ja kitarointinsa sopivat mies ja kitara -musiikkiin. Nyt kun herra on pyöräyttänyt pihalle toisen soolonsa, hämmästyn jälleen. Rakkaus on kaikilta osa-alueiltaan parempi kuin Mierolainen.
Rakkaudella Martikainen todistaa, että hänen nasevista huomioista tuttu äänensä onnistuu myös liikuttamaan kuulijansa perinpohjaisesti, kuten käy Myrskyllä tai Valssilla tanssitaidottomille. Hän todistaa myös, että YUP:n polveilevan kulmikas soitanta näyttelee hänen lauluissaan lopulta vain pintaa ja koristelua.
Tosiasiassa Martikainen ei tarvitse kuin kitaransa sekä Pirjo Bergströmin, Upi Heikkisen ja Jarmon Hovin dynamiikaltaan säästeliästä instrumentointia. Kaiken päällä kuullaan Martikaisen perinteistä kertomusmittaa kunnioittavat sanoitukset, jotka ovat parhaimmillaan herttaisen lakonisina.
Levyn kuuntelu on yhtä suurta ahaa -elämystä. Martikaisen paljas ääni tuntuu välillä pettävän, mutta hän antaa sen pettää, jos biisi sitä vaatii. Rakkauden kuuntelee helposti muutamaan kertaan läpi levähtämättä. Rakkaus on vähäeleisyyden estetiikan komea ilotulitus, joka kertoo uskalluksen lisäksi suuresta sydämestä.
5 / 5
Jarkko Martikainen - Rakkaus
Lähde: Turun Sanomat
Kirjoittanut: Pekka Siikavirta
Toisella soololevyllään urbaani puoskari Jarkko Martikainen ei ole todellakaan kovin urbaani. Kovasti folkille ja maaseudulle haiskahtava Rakkaus on yhtä kaukana kaupungista kuin Bob Dylanin huuliharpismi miellyttävästä.
Vaikka nimikappaleessa lähdetään noutamaan tappajaa paheellisen kaupungin Verinen tsaari -juottolasta, soiton tunnelma on lähempänä Hobittilaa; jopa pahamaineinen huuliharppu kuulostaa pehmeältä.
Saatteen mukaan levyn soitot on taltioitu pitkälti livepohjalta, maanläheinen tuotanto taas on nelihenkisen perusbändin nimissä. Toimii.
Martikaisen tarinat ovat poikkeuksetta mielenkiintoisia. Terroristin häissä diktaattori joutuu jäämään jahtaamansa jalkapuolen juhliin, Kainuu opettaa kalskahtaa tutulta kaikille pienemmillä paikkakunnilla asuneille ja Valssi tanssitaidottomille "ei ne osaa tanssia omissa häissäänkään" -kommentteineen on piristävän erilainen rakkauslaulu.
5 / 5
Jarkko Martikainen - Rakkaus
Lähde: Rockmusica. net
Kirjoittanut: Hannu Linkola
Hotellihuone Berliinissä on yksinäinen. Junat ajavat ohi, autot ajavat ohi, ihmiset kävelevät ohi. Jostakin kuuluu huutoja, jostakin naurua. Lentokone piirtää auringonlaskun punertamaa usvajuovaa taivaalle. Tutut ovat kaukana, Suomi on kaukana, mutta tunteet ovat lähellä. Hotellikuoleman kärjistäminä. Laptopin kaiuttimista lähtee ohut sointi. Se käsittää kitaran ja osoittelevan, elävän laulun. Tavaramerkkimäisen fraseerauksen, jossa on ripaus toppatakkia ja ripaus myyrää. Ahtaassa huoneessa Jarkko Martikaisen tulkintaa ei pääse karkuun minnekään. Hänen äänensä jokainen terä on otettava vastaan. Nieltävä. Omaksuttava. Hyväksyttävä. Eikä aikaakaan, kun laulaja hiipii ihon alle ja alkaa tuntua lohduttavan läheiseltä. Läheisyys ei ole ainoastaan olosuhteiden ansiota. Varkain syntyneellä soololevyllään Martikainen yksinkertaisesti imeytyy kiinni kuulijaan. Omin ehdoin, vailla koristeita. Rakkaudelta puuttuvat YUP:n täyteenlyödyt sovitukset sekä Martikaisen edellisen soololevyn muhkeat soitinkokeilut. Leimallista on ainoastaan ääni sekä sitä ohjaava kynä. Ja kun tätä voimaparia sävytetään rosoisesti soivalla akustisella kitaralla, on levyn nikamat kasattu tukevaksi rangaksi. Monin paikoin taustalle tuodaan pianoa, kontrabassoa, lyömäsoittimia, taustalauluja sekä sähkökitaran viiltoja, mutta vain vierailijoiden rooleissa. Lisukkeet eivät koreile tai astu varpaille. Ne asettuvat huolellisesti valikoiduille paikoille antamaan kiekolle tarpeen vaatimaa lisäpontta. Jos äänimaailman rikkaus oli kantavana ajatuksena kaksi vuotta sitten, haetaan ilmaisuvoimaa nyt toisesta suunnasta. Rakkaus on levy, jonka Martikainen tuntuu kirjoittaneen itselleen. Siksi hän kasvaa osaksi ääntään. Levy ei kuulosta missään vaiheessa laihalta tai laimealta. Vaikka volyymitaso on hillitty ja sävelten juonesta välillä liiankin helppo saada kiinni, musiikki soi monipuolisesti. Sovitukset seuraavat sanoja hienovaraisesti, mutta uskaltavat myös hyökätä. Parempia puitteita on vaikea ajatella levylle, jonka sisältö perustuu kenties tunnustuksellisimpiin ja henkilökohtaisimpiin teksteihin, joita Martikaisen luonnoslehtiöön on koskaan hahmottunut. Tavoilleen uskollisena Martikainen haastaa kuulijansa värikkäisiin ajatusleikkeihin, jotka tarjoavat tervetulleita vaihtoehtoja totunnaisuuksille, mutta haasteen luonne on poikkeuksellinen. Tämän levyn tehtävänä ei ole rynniä kerkeäkielisten kuvaelmien viitoittamaa tietä kohti Kafkalta ja Harmsilta vivahtavia kieroutumia. Tällä kertaa tarkoituksena on kohdata laulujen maailmat juuri sellaisina kuin laulaja ne esittää: luonnollisina, raadollisina, herkkinä, satunnaisina. Toisin sanoen sellaisina, joiden uurteista löytää tahtomattaan myös itsensä. Nämä maailmat ovat tarinoita ilman sentimentaalisuutta. Yhdeksän laulua, joilla on kyky hiljentää kuuntelija. Albumin yleisvire on harkittu ja huolellinen, mutta pikemmin spontaani kuin hengettömäksi hiottu. Martikainen ei ole tyytynyt hiljentymään musiikkinsa tasolle, vaan täyttää tilan itsellään aina, kun kappaleiden tunnelma sitä edellyttää. Hän osaa purra ja piinata, hän osaa elää laulujaan ilman turhaa teatraalisuutta. Tästä kaikesta on helppo vetää yksi johtopäätös. Ei tarvitse kuin kuunnella maestron eläytymistä Myrskyn kertosäkeessä, niin ymmärtää, kuinka tärkeä tämä levy on esittäjälleen. Ja kiitos asiansa osaavan tuotantoryhmän, tärkeys välittyy kouriintuntuvasti. Rakkaus on yhdistelmä tunnustuksellisuutta, pohdintaa ja uusiksi perspektiiveiksi käsitteellistettyjä tuntemuksia. Se on harrasta yksinpuhelua, mutta myös läsnäoloa. Martikainen on varmasti tiedostanut ylitulkinnan riskin, mutta päättänyt siitä huolimatta muuttaa äänensä lihaksi. Oli ratkaisu tietoinen tai ei, hän on onnistunut pyrkimyksessään kiitettävästi. Läsnäolon lisäksi levy on tekstien. Viiltävien lauseiden, joita moderni runonlaulaja pudottelee ilman takapiruilevaa äänensävyä. Jo titteli paljastaa, että Martikainen tahtoo esittää paljon muuta kuin pelkkää sulavaa sananlentoa. Aluksi otsikko tuntuu huutomerkiltä, mutta kappaleiden sisältö avartaa sen korkeintaan löyhäksi yläviitteeksi. Rakkaus; teema on ytimekkyydessäänkin tarpeeksi väljä ollakseen sitomatta kertojaa käsitepeleihin. Martikainen ei teoretisoi aihettaan pirstaleiksi eikä suhtaudu siihen kritiikittömällä paatoksella. Hänen Rakkautensa on laajempi. Se on tapauskohtaisin sisällöin ilmenevä tunnetihentymä, jonka alalajeja ovat niin myötäeläminen ja välittäminen kuin riippuvuus ja epätoivokin. Vaikka levyn tarinat ovat kiehtovan moninaisia, tuntuu jokaisen kappaleen ydinajatus kiteytyvän banaaliin yksinkertaistukseen: ihminen tarvitsee toista ihmistä. Siinä se. Tämä on lähtökohta niin onnelle kuin traumoillekin. Ja tämän ajatuksen Martikainen tuo selväpiirteisesti esille, vaikka ei sano sitä kertaakaan suoraan. Toki tiikeri pyytää katsomaan myös juoviaan. Paikoin Martikainen tuntuu pulppuavan sanoja niihinkin kohtiin, joiden toivoisi rakentuvan hiljaisuuksista, ja paikoin sanoitukset kuljettavat mielikuvitusta kauemmas kertojan sisimmästä. Maneerit eivät muutu kuitenkaan itseisarvoiksi. Sitä paitsi - jos Martikainen on päättänyt tehdä henkilökohtaisen levyn, miksi hän ei saisi myös kujeilla? Onhan moinen lähestymistapa kiinteä osa hänen taiteilijapersoonaansa. Yleispiirteisemmät kertomukset, kuten Hyvää yötä, nykyaika ja Kainuu opettaa, eivät ehkä tarjoa levyn omakohtaisimpia elämyksiä, mutta Martikainen osaa venyttää niidenkin samastumispinnan laveaksi. Hetkellinen pistäytyminen teknokratian kritiikissä sekä perspektiivittömien korpikylien yrmeän herkässä arvomaailmassa on hyvä osoitus siitä, kuinka avaralla katseella Martikainen luotaa aihettaan. Oikeastaan vain "perinteistä" Martikaista edustava Terroristin häät jää tunnelmanrakentelussaan puolimatkaan. Sen jälkeen kun taiteilija on riisunut yltään verbaalisen suvereniteetin tarjoaman ylivertaisuuden ja esitellyt itsensä epävarmana ja haavaherkkänä ihmisenä, tuntuu käynti kärjistetyssä fantasiamaailmassa aavistuksen yhdentekevältä. Aivan kuin joutuisi tyytymään pelkkään viihteeseen, vaikka tarjolla voisi olla mielenliikutus. Kärpästä on kuitenkin turha lihottaa härkäseksi. Pohjimmiltaan Rakkaus on sekä tunnelmansa että musiikkinsa puolesta yhtenäinen albumi, joka on täynnä paitsi laadukasta lyriikkaa ja ohimoon asettuvia melodioita myös Jos mulla menisi todella huonosti -kappaleessa kiteytyvää nöyryyttä. Erityislaatuiseksi albumin tekee Martikaisen kyky rikastaa ihmisyyden jokapäiväisyys vaihtoehtoisiksi katsantotavoiksi. Elämän sattumanvaraisuutta hellämielisesti ylistävä Normaali katastrofi ja kesken jäävää isänmurhaa ruotiva Rakkaus jalostavat yksittäiset oivallukset inhimillisyyden ydintä koskettaviksi yleistyksiksi, ja loppumetreillä myötäelämisen kyky turpoaa suoranaiseksi humanismin manifestiksi. Vaihtoehtoinen häävalssi, Valssi tanssitaidottomille, on samanaikaisesti riemastuttava ja koskettava summaus parisuhteen syvimmästä olemuksesta - "ylämäessä tönin sua eteen päin / alamäessä vauhtias jarrutan / vaikka en kanssasi tanssimaan oppinut / opin enemmän / opin sinut" - ja kuin edellisen konkretisoitumana Myrsky tukee masentunutta rakasta sellaisella tunnelatauksella, että laulun avosydämisyyttä ei tarvitse lähteä arvailemaan. Martikainen väistää kliseet, tarpeettomat neuvot ja kiusallisuudeksi lauhtuneen myötätunnon, muuttuen välittämisen ruumiillistumaksi. "Ja kanssasi kiroan elämän ilveet / ja luoksemme pyydän nuo synkimmät pilvet (...) ja myrsky huuhtoo jälkesi niin / ettei suru voi löytää sinua". Ajatus on vetoava, ja sen muotoilu lähtemättömän kaunis. Ei siis ole ihme, että Rakkauden jälkeen on mielellään hetken hiljaa. Levyn tunnelma jää soimaan vielä silloinkin, kun musiikki on hiipunut ja loppusanat sekoittuneet ulkoiseen ärsykevirtaan. Siirtymävaiheessa on jotakin huojentavaa. Kuluneet kolme varttia sulavat osaksi Berliinin pimentyvää iltaa. Kuu raahautuu laiskasti ikkunanäkymän keskiöön, junien kohinaan kietoutuu salaperäisyyttä ja etäisyyden tuntua. Huone muuttuu varjokseen, tunteiden kulmat voimistuvat. Levy alkaa jälleen kerran alusta, yksinäisyyden seurana on kasa ääniä ja avoimessa ikkunassa voimisteleva tuuli. Kadulla kävelee vanha pariskunta, naapuritalon parvekkeella herraseurue korkkaa toverilliset oluet. Seinän takaa kuuluu riitelyä, unelma särkyy asfalttiin. Alakerran seksiliikkeen valot syttyvät sillä hetkellä, kun Martikainen ehtii nimikkokappaleen kertosäkeeseen. "Mitä se on se rakkaus / mitä se on?" Todellisuus pelkistää vastauksensa joukoksi tragikoomisesti osoittelevia anekdootteja. Ja levy kuulostaa vavahduttavammalta kuin koskaan.
4 / 5
Jarkko Martikainen - Rakkaus
Lähde: Soundi
Kirjoittanut: Tero Alanko
Aika vaikea tätä levyä on lokeroida. Joose Keskitalon karu folk on tähän verrattuna tunnustuksellisempaa ja antaumuksellisempaa. Ismo Alanko laulelmallisimmillaan ja rahvaanomaisimmillaan voi tulla hieman lähemmäksi.Jarkko Martikaisen kaksi vuotta sitten ilmestynyt Mierolainen ei kuulosta korvissani soololta ollenkaan, vaan pikemmin YUPilta yli jääneiden biisien sekamelskalta, joka toteutettiin ilman tuttua porukkaa. Nyt sekä esitykset että ideat ovat omia, harkittuja, viimeisteltyjä ja juuri tätä varten tehtyjä. Kukaan ei pääse sanomaan, että levyn nurkista valuu likavesi sisään.Rakkaus on levyn nimi ja teema, mutta Martikaisen uudet kappaleet eivät ole rakkauslauluja, vaan rakkautta pohtivia ja kommentoivia lauluja. Pitkä, elokuvallinen nimibiisi esimerkiksi kertoo isän ja pojan suhteesta, erityisesti anteeksiannosta ja kunnioituksesta. Nätti Vanhene kanssamme -päätös puolestaan taitaa olla armaalle kissalle kirjoitettu.Ilman sähköisiä vahvistimia äänitetyllä levyllä Martikainen heittäytyy trubaduuriksi ja onnistuu erinomaisesti. Sormien liikkeitä akustisen kitaran kielillä ei ole siivottu pois ja miehen lauluääni on nostettu niin pintaan kuin mahdollista. Paljain käsin taputellut rytmisoittimet ja piano poikkeavat välillä piristämässä äänikuvaa.Edesmenneen miehensä Matin kanssa Hectorin kolme ensimmäistä albumia sovittaneen Pirjo Bergströmin pestaaminen mukaan on hieno oivallus. Bergström on pitänyt kappaleiden instrumentaatiot vähäeleisinä, jopa vähäisinä. Sen ansiosta pitkän kappaleen viimeisellä minuutilla esiin loikkaava huuliharppu hätkähdyttää.Teksteihin nojaava levy tämä kaikesta huolimatta on. Viimeistään nyt Martikainen osoittaa selviävänsä ilman turhia nokkeluuksia ja muita kommervenkkejä. Tarinoivat tekstit ovat suoria mutta eivät itsestään selviä. Sanojen määrä ei nujerra, vaan paino on asiassa.Marinan aiheita on vain pari. Toisinaan kirjoittajan luonteenlaatu lyö ylitse sisällön, esimerkiksi jotkut komean nimiraidan sanavalinnat oudoksuttavat. Myös Martikaisen omaksuma laulumaneeri menee muutaman kerran liian pitkälle. Korahtelu, raakkuminen ja syljeskely tuntuvat turhalta korostukselta, tarpeettomalta osoittelulta.Parhaimmillaan Rakkaus-levy koskettaa suoraan ja aidosti. Jos Valssi tanssitaidottomille -kappaleen kertosäkeen aikana ei jokin liikahda sisälläsi, on vika muualla kuin musiikissa.
4 / 5
Jarkko Martikainen - Rakkaus
Lähde: Uutislehti 100
Kirjoittanut: Ismo Uusitupa
YUP -miehen toinen soololevy on mainiota akustisvoittoista poppia, joka tulvii tarttuvia melodioita. Martikainen toteaa levyn olevan hänelle "henkilökohtaisin", joka on klassikkoklisee, mutta tässä tapauksessa se pitää jopa paikkansa. YUP:n nyrjähtävästä popista tämä on jo yllättävänkin kaukana eli sikälikin todellinen soolorykäisy. Upea levy.
5 / 5
Jarkko Martikainen - Rakkaus
Lähde: Noise. fi
Kirjoittanut: Atte Jaakkola
Yksi tunnetila on läpi historian korventanut taiteilijoiden sieluja yli muiden. Siinä missä joku on tämän tunteen riuduttamana manannut sen alimpaan helvettiin, on toinen vannonut sen nimiin tulenpalavasti elämän tarkoituksena. YUP:n nokkamiehenä tunnetuksi tullut Jarkko Martikainen on kerännyt omat moninaiset aatteensa aiheesta teemalevyksi, jonka mököttävän lintuparin koristamassa kannessa on tekijän nimen alla yksi sana: Rakkaus.
Levyn nimen yksinkertaisuus on selvä vihje levyn sisältöön. Aivan kuten rakkaus itsessäänkin, on Rakkaus levynä yksinkertainen, mutta kuitenkin kaikkea muuta kuin yksiselitteinen. Kappaleet ovat rauhallisia ja melodioiltaan yksinkertaisia, ja ottavan näin selvän pesäeron YUP:n raskaampaan ja paikoin varsin äkkivääräänkin ilmaisuun. Lähes kaikki kappaleet käsittelevät tavalla tai toisella rakkautta, mutta eri näkökulmista ja eri aihepiireistä ammentaen huumoriakaan unohtamatta. Levyn aloittava Jos mulla menisi todella huonosti esimerkiksi pohtii, kehen turvata siinä vaiheessa, kun ystävät ovat kaikonneet huono-onnisen ihmisen muututtua "sujuvasta seurasta työksi". Nimiraidalla Martikainen puolestaan kertoo liikuttavan - ja paikoin karun - tarinan pojasta, jolta elämän ehtoopuolella oleva vanha isä pyytää rakkauden nimissä kunniakasta loppua.
Vaikka Rakkaudella ei perinteisiä rakkauslauluja kuulla, on levyllä muutamia rakkauden auvoisuudestakin ammentavia kappaleita. Valssi tanssitaidottomille kertoo parisuhteen lujittavasta voimasta varsin kaunein sanankääntein, ja vaikka kappaleen Myrsky alkuasetelmana on se hetki, kun lautaset muuttuvat astioista aseiksi, painottaa se myrskyisän riitelyn ilmapiiriä puhdistavaa puolta. Ettei kuulijalle kuitenkaan jäisi liian helpottunut olo, päättää Vanhene kanssamme levyn ristiriitaisiin tunteisiin.
Levyn tuotanto ansaitsee erityismaininnan. Martikainen on onnistunut luomaan akustistissävytteiselle levylleen kauniin ja välittömän tunnelman. Yksinkertaisiin melodioihin tukevien kappaleiden tunnelmaa on korostettu onnistuneilla soitinvalinnoilla; heti ensimmäisellä raidalla taustalla jyrähtelee esimerkiksi upeasoundinen kontrabasso. Lisäksi kappaleet on äänitetty pääosin kokonaisina ottoina, ja lopputulos on saumattoman eheä. Toisin kuin vastaavalla tekniikalla tehdyissä audiofiili-levyissä, ei Martikainen ole tehnyt "studio-live" -nauhoittamisesta itselleen uskontoa, ja päällesoittoja on viisaasti käytetty niissä kohdissa, joissa kappaleet sen vaativat.
Jarkko Martikainen on epäilemättä yksi tämän hetken suomenkielisen musiikin rohkeimmista ja lahjakkaimmista sanoittajista, ja Rakkauden yksinkertaisen kauniit melodiat ja akustisiin soittimiin tukeva ilmaisu säestävät lyriikoita täydellisesti. Rakkaus on selvästi hyvin henkilökohtainen levy, ja tarttuu vaikeaan aiheeseen persoonallisella otteella. Levyyn ei ole helppoa rakastua ensi kuulemalta, mutta kun Rakkauden eteen jaksaa tehdä hieman töitä, maksaa se vaivannäön moninkertaisesti takaisin.
5 / 5
Jarkko Martikainen - Rakkaus
Lähde: Desibeli.net
Kirjoittanut: Mikko Heimola
Jarkko Martikaisen toisen soololevyn kansi antaa sisällöstä turhankin ankean kuvan: että maailma on karu ja kylmä, ja lajitoverit seisovat erossa toisistaan, kumpikin oman panssarinsa suojaamina. Silti sieltä löytyy lämpöäkin, eivätkä asiat ole aina niin huonosti kuin voisi ajatella.Rakkaus-levyn äänimaailma on käytännössä kokonaan akustinen, ja vaikka lähtökohtana on mitä ilmeisimmin ollut rakentaa kappaleet Martikaisen laulun ja kitaran ympärille, ovat sovitukset paikoin hyvinkin rikkaita (esimerkiksi Normaali katastrofi). Soitinvalikoiman huuliharput ja haitarit sopivat hyvin yleisilmeeseen, musiikillisiin perusarvoihin palaamiseen. Erityisen viehättävää on, että raitoja ei ole lähdetty siistimään, vaan kitaran kaulasta lähtevät vingahduksetkin on jätetty mukaan.Sanoituksissa on haettu henkilökohtaisempaa otetta, ja Martikainen laulaakin muun muassa vanhasta kotikaupungistaan Kajaanista, vanhenemisesta, ja tietysti rakkaudesta. Hänen tietyt lempiaiheensa nousevat kyllä pintaan tälläkin levyllä, esimerkiksi kehitysusko singlebiisillä Hyvää yötä, nykyaika. Sanoituksissa on myös sitä tuttua tarinallisuutta, joka tulee väliin henkilökohtaisuuden tielle, mutta itse en valita. Tasapainotus on tällaisella levyllä vain hyväksi.Levystä huokuu voimakas inspiraation tunne, sellainen jota ei ole ollut sen enempää Martikaisen ensimmäisellä soololevyllä kuin YUP:n viimeaikaisilla levytyksillä. Ero puoskarimateriaaliin ei ole sinänsä suurensuuri, vaan mieleen tulevat jotkin Yövieraiden ja Oudon elämän aikaiset biisit - hyvässä mielessä. Joten jos kuuluu niihin, jotka - kuten minä - ovat epäilleet Martikaisen pumpanneen luovuutensa lähteet jo tyhjiin, kannattaa Rakkaudelle kuitenkin antaa tilaisuus.
4 / 5
Jarkko Martikainen - Rakkaus
Lähde: Koillis-Häme
Kirjoittanut: Teemu Lampinen
Kieron kauniisti rakkaudesta
YUP -yhtyeen keulakuvan Jarkko Martikaisen toisen soololevyn teema on nimensä mukaisesti selkeä, toki useasti koluttu, mutta jälleen kerran pysäyttävä: Rakkaus. Martikainen pystyy kirjoittamaan elämänviisaita sanoituksia, joissa hurjat, hauskatkin sattumat onnistuvat taas imaisemaan mukaansa. Ja vaikka sitä ei heti huomaa, niin ainakin pian: yhtymäkohtia meidän jokaisen elämään on.
YUP:n tuotantoon verrattuna Martikaisen soolon musiikki on riisuttua, mutta ei liiaksi. Vahvasti hengittävästä soitosta vastaa Martikaisen lisäksi joukko hyviä muusikoita, ja monipuolinen soitinvalikoima takaa runsaan yksityiskohtien määrän. Tuotantokin on tasapainossa, mikä kiinnittää huomion sinne minne pitääkin eli kappaleisiin ja niiden sanoituksiin.
Yhdeksän kappaleen joukossa suosikkeja piisaa. Nimikappale on kerronnallisesti levyn huikein, ollen tarina kaiken saavuttaneesta isästä, joka pyytää poikaansa tarjoamaan tälle kunniakkaan lopun. Rakkautta hellimmin käsittelevä, YUP -rumpali Janne Mannosen ja hänen vaimonsa Anna-Kaisan häihin tilaustyönä tehty Valssi tanssitaidottomille saa kuitenkin herkistelemään eniten, kappaleen sanoitus ("ei ne osaa tanssia omissa häissäänkään") kun on se, jossa yhtymäkohdat omaan elämään löytyvät ajankohtaisimmin. Kappale on osuvalla tavalla kaunis rakkauslaulu; vaikka tanssimaan ei opittu, opittiin enemmän.
Jarkko Martikainen - Rakkaus
Lähde: Keskisuomalainen
Kirjoittanut: Markus Mattlar
Asiallisesti ajatellen YUP -herra Jarkko Martikaisen sooloura alkoi kaksi vuotta sitten ilmestyneellä Mierolainen-levyllä. Kuitenkin vasta Rakkaus on soololevy termin perimmäisessä merkityksessä. YUP -maneerit on lakaistu nurkkaan, ja niiden alta paljastuu uudenlainen, vakavampi ja vähäeleisempi Martikainen.
Suurin muutos on tapahtunut tekstien näkökulmassa. Ironinen ja leikittelevä yhteiskuntakritiikki on antanut tilaa suoremmille ja henkilökohtaisemmille elämänfilosofisille pohdinnoille. Nokkela sanankäyttö tuo edelleen moneen levyn tarinaan hirtehisiä sivumerkityksiä, mutta johtavia ajatuksia ovat oivaltavat ja usein koskettavatkin havainnot ihmisenä olemisesta.
Musiikin tärkein tehtävä levyllä on tukea tekstejä, ja tässä se onnistuu loistavasti. Sovituksiin on vähin keinoin luotu kiehtovia yksityiskohtia, ja kuitenkaan ne eivät missään vaiheessa varasta huomiota lauluilta. Tästä kiitos kuuluu myös Martikaisen mielenkiintoisille soittajakumppaneille:
Keski-Suomessa tunnetuille kitaristi Upi Heikkiselle ja perkussionisti Jarmo Hoville sekä jo Hectorin klassikkolevyjä 1970-luvun alussa sovittaneelle Pirjo Bergströmille.
Rakkaus on levy, jota ei pidä alistaa taustamusiikiksi, sillä siinä asemassa melodisesti pelkistetyt kappaleet kuulostavat lähinnä tylsiltä. Ajatuksella kuuntelevan ne kuitenkin palkitsevat runsaskätisesti. Yhtä vilpitöntä, viisasta ja vahvalla näkemyksellä toteutettua musiikkia kohtaa harvoin.
5 / 5
Jarkko Martikainen - Rakkaus
Lähde: Anna
Kirjoittanut: Tero Salonen
Jarkko Martikainen on kasvanut yhdeksi suurista suomalaisista lauluntekijöistä. Se kuulostaa takuulla liki yhtä uljaalta kuin hänen toisen soololevynsä nimi, mutta minkäs teet: tämän levyn musiikki koskettaa, sattuu ja lohduttaa.
Martikainen laulaa ystävyyden hinnasta, menestyksen vaatimuksista, uskosta ja oman paikan löytämisestä. Hänen näkemässään maanpiirissä puksutetaan rahalla eteenpäin, mutta rakkaus tuppaa ontumaan ja unohtumaan.
Musiikki soi akustisesti, pelkistetysti ja laulelmien perinteitä seuraten. Rakkaus piirtyy pieniin hetkiin. Niissä hetkissä virkoaa toivoista suurin. Onnea on nähdä rakkaansa lepäämässä. Silloin lauluntekijä voi toivoa kaikkien voivan olla onnellisia.
Tuskin enempää voi pyytää.
5 / 5
Jarkko Martikainen - Rakkaus
Lähde: Sue
Kirjoittanut: Ari Väntänen
Pop -musiikin latteaan ja yksipuoliseen tyyliin käsitellä rakkautta pitkästynyt Jarkko Martikainen on kirjoittanut levyllisen toisenlaisia rakkauslauluja. Paitsi kahden ihmisen välisestä rakkaudesta, Martikainen laulaa muun muassa sellaisten hahmojen rakkaudesta, joiden ei uskoisi rakastamaan kykenevän, rakastumisesta kaiken sotkevana katastrofina, viha-rakkaussuhteesta kotiseutuun sekä rakkauden ehdollisuudesta, kuten esimerkiksi sen riippuvuudesta elämäntilanteesta sekä sen käyttämisestä pakotteena.
Tekstittämällä nämä laulut oivaltavaksi ja ehyeksi kokonaisuudeksi (jota rikkoon vain Hyvää yötä, nykyaika -singlen sanoitus) Martikainen osoittaa, että rakkaus laulun aiheena ei sittenkään ole loppuun kaluttu klisee.
Pirjo Bergströmin johdolla sovitettuja kappaleita on väritetty pikanteilla ripauksilla erilaisia soittimia huilusta harmonikkaan ja riqista tamaliniin, mutta viime kädessä kaikki on Martikaisen laulun ja simppelisti soinnuttelevan akustisen kitaran varassa.
Ratkaisu on parempi kuin onnistunut. Rakkauden paljaudessa ja avaruudessa Jarkko Martikaisen äänen peikkomainen charmi pääsee ensimmäistä kertaa täysiin oikeuksiinsa, siinä missä YUP:ssa se aika ajoin joutuu kilpailemaan huomiosta bändin äänekkään ja temppuilevan soiton kanssa.
Martikaisen soolodebyytti Mierolainen oli potra esikoinen, mutta ei ottanut tarpeeksi etäisyyttä YUP:hen kertoakseen Jarkko Martikaisesta itsenäisenä artistina mitään tähdellistä. Rakkaus taas on Martikaista alusta lopuun, henkilökohtaisesti ja persoonallisesti.
9 / 10
Jarkko Martikainen - Rakkaus
Lähde: Aksentti
Kirjoittanut: Jukka Väänänen
Jarkko Martikaisen ensimmäinen sooloalbumi Mierolainen oli akustisuudessaan tervetullutta vaihtelua YUP:n koukeroiselle taiderockille (missä ei tietenkään ole mitään pahaa, päinvastoin).
Niin kelvollinen kuin tuo soolo olikin, se paljastuu nyt vasta harjoitustyöksi: urheasti Rakkaudeksi nimetty albumi näyttää vakuuttavasti, kuinka kovan luokan tekijä Jarkko Martikainen on.
Monin paikoin albumilla soi Bob Dylan, mutta ei suinkaan lammasmaisena matkimisena, vaan luontaisena innoittajana. Vaikka Dylan -uskovaiset tätä loukkauksena pitäisivät, itse koen, että albumin pitkässä nimikappaleesa Martikainen on tehnyt oman Desolation row´nsa, niin huikean komeasti tuo kappale on rakennettu.
Ilmaisu on taas vahvasti akustista ja hyvä niin. Riisuttu muoto pukee Martikaisen lauluja, joiden aikana kannattaa pitää korvat auki: mies kuuluu siihen surullisen harvalukuiseen suomalaissanoittajien joukkoon, jotka eivät suostu tyytymään tavanomaisiin ratkaisuihin.
Suomalaisessa popmediassa Rakkautta - jota mm. Pirjo Bergström on ollut avittamassa - on jo mestariteokseksikin nimetty, mutta moinenhan selviää vasta ajan kanssa. Ensi kuulemalta on kuitenkin selvää, että Martikainen tietää täsmälleen mitä tekee.
Jarkko Martikainen - Rakkaus
Lähde: Kaupunkilehti Uusi Rauma
Kirjoittanut: Lauri Tuomola
Entistäkin parempaa Martikaista
Nyt tuli puskista. Enpä olisi uskonut, että YUP-keulahahmo Jarkko Martikainen väsää näin hieno levyn. Luulin, että miehen tekemä Mierolainen (2004) oli liki täysosuma, mutta ei, ei sinne päinkään.
Tuore Rakkaus-albumi vie voiton Mierolaisesta - ja jopa selvästi. Tällä kertaa kotikutoisella levyllä kuullaan rauhallista ja pelkistettyä musiikkia, jonka kuitenkin tunnistaa helposti Martikaisen kädenjäljeksi.
Jos YUP:n tuotantoon verrataan, biiseistä tulevat mieleen lähinnä kappaleet Kaikki hyvin, Nyrkkeilijä jne. Nämähän ovat niitä YUP-levyjen kauniita ja akustisia päätösbiisejä. Näin jälkikäteen on helppo todeta, että Martikaisen ensimmäinen soololevy kuulosti ihan liikaa YUP:lta. Rakkaus -albumilla ei ole samaa varaa.
Samalla Jarkko Martikainen todistaa viimein taitonsa lauluntekijänä. YUP:n polveileva ja jokseenkin kulmikas soitto on toisinaan peittänyt Martikaisen kyvyt luoda helppoa ja akustista musiikkia.
Musiikin helppous tulee ilmi ainakin siinä, että Rakkaus-levyn kuuntelee hengästymättä läpi - jopa kahteen tai kolmeen kertaan peräkkäin.
Yhdeksän biisin paketti ei juurikaan heikkoja hetkiä sisällä. Parasta näin viikon tehosoiton jälkeen tuntuu olevan Valssi tanssitaidottomille ja Jos mulla menisi todella huonosti.
Varsinkin ensin mainittu on suoranainen mestariteos. Rakkauslaulujen aatelia, joka ei edes muistuta perinteistä rakkauslaulua.
Kappaleessa ei lauleta tylsästi lumivalkoisesta rakkaudesta tai hoeta, että sinua, sinua rakastan. Martikainen sanoo kepeässä kertosäkeessä sen saman paljon hienommin: "Ylämäessä tönin sua eteenpäin, alamäessä vauhtias jarrutan, vaikken kanssasi tanssimaan oppinut, opin enemmän, opin sinut..."
Kokonaisuudessaan huippulevy. Välillä ihan innostuu, kun levykaupan hyllylle ilmestyy jotain näin hienoa - ja erilaista.
Jarkko Martikainen - Rakkaus
Lähde: verkkolehti Vertigo
Kirjoittanut: Sauli Vuoti
Ydinkysymys: mestarillista taidetta vai jämäbiisien kaatopaikka?
Jarkko Martikaisen ensimmäistä soololevyä vaivasi vahva sidonnaisuus emobändi YUP:hen. Toinen levy Rakkaus on onneksi hieman eri maata Mierolaisen kanssa. Martikainen on siirtynyt musiikissaan entistä enemmän tarinankerrontaan ja konseptuaaliseen viestintään, mikä ilmenee musiikin minimilastisuutena ja lyyrisen ulosannin runsautena.
Jokainen kappale onkin ikään kuin oma tarinansa, ja asiaa on arvatenkin paljon. Tunnelmien ja myös musiikillisen ulkoasun muutoksen myötä ollaan yllättävän kaukana YUP:n maailmoista. Tekstien aihepiirit ovat Martikaisen aivotuksia entuudestaan tunteville helppoa omaksuttavaa, mutta niiden herättämiä ajatuksia ei voi missään mielessä kutsua ennalta-arvattaviksi. Martikaisen soolotyöstä kun on kyse, informaation määrää ei ole missään mielessä rajoitettu.
Ensimmäistä kertaa tuntuukin, että Martikainen saa puhua suunsa puhtaaksi asiasta kuin asiasta, ja ensimmäistä kertaa myös huomaa ajattelevansa Martikaisen tekstejä jopa pitemmälle levyn kuuntelun jälkeen. Arkirealismin mystifiointia ja teräviä oivalluksiahan mieheltä on aina irronnut, mutta päätös tehdä levy tähän muottiin on selkeästi kannattanut.
Laulelmista on tullut voimakkaita ja itseriittoisia. Vaikka Martikaisen tuotokset ovat tuskin kenessäkään koskaan negatiivisia värähdyksiä herättäneet, huokuu Rakkaus sellaista sympaattista lämpöä ja myötäelämisen tunnetta, että levyn pariin palaa mielellään hektisen arjenkin keskellä.
Martikainen vapautuu toisella soololevyllään viimein kahleistaan ja tarttuu kiinni uuteen ilmaisutapaan. Ajatusten kanavointi tällaisessa mies ja kitara -ympäristössä on selkeästi oikea foorumi ainakin näiden tarinoiden osalta. Niin, mitä se rakkaus sitten oikein on? Martikaisen mielestä rakkautta on yhtä monenlaista kuin tarkastelijaakin, mutta onneksi sentään Rakkaus tuputtaa vain yhtä vahvaa näkökantaa.
4 / 5
Jarkko Martikainen - Rakkaus
Kirjoittanut: Heikki Väliniemi
Lähde: verkkolehti CinemaSF
Lauman luonne on joskus koruton / käy yhden häilyntä muita hämäämään / ja sen nimihän piirrellään vetten vietäviksi. Näin YUP-nokkamies Jarkko Martikainen laulaa toisen soololevynsä avausraidalla Jos mulla menisi todella huonosti. Lähtökohdat albumille ovat selvät. Yksi maamme kaikkien aikojen lahjakkaimmista lauluntekijöistä ei taatusti tule kompastumaan sävellyksiin. Sen sijaan pelkoa aiheuttaa se, että korvaan menneistä saatanoista, pikku saddameista ja kirvesperseistä menneisyydessään laulanut kuriton pakana on antanut albumilleen nimeksi Rakkaus. Viimeistään nimibiisin oivassa pienoistutkielmassa tulee selväksi, että huoli on täysin turhaa. Siinä isä pyytää poikaansa riistämään häneltä hengen ja poika ei pysty siihen, joten hän lähtee etsimään palkkamurhaajaa. Martikaisen parhaita tekstejä ja vuoden 2006 paras biisi. Huuliharppu ei ole koskaan kuulostanut niin viiltävältä kuin laulun lopussa.
Jos nimikappale on pienoistutkielma, niin levykokonaisuudesta saisi aikaan kokonaisen gradun. Martikainen käsittelee miehen ja naisen välisen rakkauden lisäksi rakkautta maailmaan, menneisyyteen, pahan välikappaleeseen, kotiseutuun ja kierossa päätösbiisissä jopa lemmikkikissaan. Albumin kotikutoinen äänimaailma tuo teksteihin aitoa lämpöä. Hectorin kanssa ansiokkaasti 70-luvulla työskennelleen Pirjo Bergströmin ottaminen nelihenkiseen bändiin osoittautuu nappivedoksi. Pelkistetty orkesteri saa esimerkiksi Normaaliin katastrofiin raflaavan svengin, vaikka biisissä ei soiteta bassoa tai rumpuja lainkaan. Myös Martikaisen rosoiset äänen pettämiset on jätetty levylle sellaisenaan, mikäli ne ovat sopineet biisiin. Tarvittaessa hän kuitenkin laulaa kuin enkeli (Valssi tanssitaidottomille).
Martikainen onnistuu tarinoillaan kiteyttämään isoja asioita muutamaan minuuttiin. Esimerkiksi Ismo Alangon sointukulkukaavoja tonkiva Kainuu opettaa antaa vastauksia siihen, miksi alati kiihtyvä maassamuutto isoihin kaupunkeihin on Suomessa niin voimakasta: haaveilemaan meidät laittaa / haaveilumme lopettaa / meitä Kainuu opettaa / ryhtimme kumaraan taittaa / vaan ei tarkoita pahaa. Martikainen osaa myös koskettamisen jalon taidon. Valssi tanssitaidottomille saa jokaisella kuuntelukerralla jotain liikahtamaan sisimmässä. Mestarin uran tähän asti henkilökohtaisin teksti löytyy ilman muuta Myrskystä, joka on omistettu artistin paremmalle puoliskolle. Myrsky on aina ollut negatiivinen vertauskuva, mutta "Riihimäen Saarikoski" kääntää senkin täysin päälaelleen: Myrsky huuhtoo jälkesi niin / ettei suru voi löytää sinua. Upi Heikkinen luo sähkökitarallaan mahtavaa tunnelmaa kertosäkeeseen. Koskettavin hetki tulee kuitenkin, kun tekstissä lauletaan puolison läheisen poismenosta. Tämän jälkeen herra negatiivinen heittää kehiin vielä viimeisen säkeistön, jossa kahdesta miinuksesta tulee plussa ja elämä voittaa.
Ai niin, eikös kriitikon pitäisi aina löytää jotain mussuttamisen aiheita? Hmm...nimibiisin sanavalinta, jossa isä pyytää kuristamaan itsensä, on turhan brutaali. Normaalin katastrofin kertosäe voisi myös olla piirun verran parempi. Muuta ei äkkiseltään tule mieleen. Rakkaus on allekirjoittaneen suosikki vuoden parhaaksi levyksi. Jo 15 vuotta suomalaisia vihastuttanutta ja ihastuttanutta neroa ei helposti piirrellä vetten vietäviksi.
5 / 5
Jarkko Martikainen - Rakkaus
Lähde: Rytmi
Kirjoittanut: Tomi Nordlund
YUP:n nokkamiehen laulelmalliseen soololevyyn on vaikea olla rakastumatta.
"Mitä se on se rakkaus?" kyselee YUP-solisti toisella soololevyllään suostumatta antamaan kysymykseen suoraa vastausta. Martikaisen ilahduttavan hienon Rakkaus -albumin perusta on pohdiskelevissa tarinoissa, joista on hankala saada tarpeekseen.
Mierolainen -debyytillä (2004) Martikainen vielä haki sooloilunsa sisintä, mutta nyt se jokin tuntuu löytyneen. Omaan korvaani Rakkaus soi paljon miellyttävämmin kuin suurin osa YUP:n turhan kimurantille mutkalle väännetystä tuotannosta.
Koskettava uutuuslevy on samaan aikaan vaivaton ja haastava kuuntelukokemus. Soolo -Martikainen on toki omalle ilmaisutavalleen uskollinen, mutta nyt hän esittää asiansa aiempaa suoremmalla ja vilpittömämmällä tavalla.
Vähäeleinen akustinen soitto jättää Martikaisen laulun pintaan korostaen levyn aseista riisuvaa tunnelmaa. Välillä hän käsittelee ääntään matalammissa nuoteissa yliampuvasti ja antaa äänensä silloin tällöin repeillä mielivaltaisesti eri suuntiin. Kun äänensä laittaa alttiiksi epäonnistumiselle, on hyvät mahdollisuudet onnistua.
Musiikillisesti Rakkaus on mukavan vanhanaikaisesti soiva melodinen trubaduurilevy. Suoria vertauksia muihin artisteihin on vaikea tehdä, mutta levyä voisi kuvailla jonkinlaiseksi puuttuvaksi linkiksi Matti Johannes Koivun, Ismo Alangon ja Dave Lindholmin väliltä.
Martikainen on antanut levyllä soittaville Pirjo Bergströmille, Upi Heikkiselle ja Jarmo Hoville vastuuta myös sovituksissa ja tuotannossa. Erityisesti Bergströmin harkitusti annosteltu sähköpiano aiheuttaa toistuvasti kylmiä väreitä.
Albumilla riittää erinomaisia lauluja - ainoastaan pari hivenen heikompaa on eksynyt mukaan.
Tätä kirjoittaessani suosikkeihin kuuluvat Springsteen -henkisellä pianoteemalla etenevä Normaali katastrofi, järjettömän kaunis Valssi tanssitaidottomille ja kissalemmikeille omistettu Vanhene kanssamme.
Enpä olisi uskonut jääväni tällä tavoin kiikkiin Martikaisen akustiseen sooloalbumiin.
Rakkaus taitaa olla vuoden pyyteettömin, inhimillisin ja ehkä jopa paras kotimainen levy.
4 / 5
Jarkko Martikainen - Rakkaus
Lähde: Meteli.net
Kirjoittanut: Hanna Valjakka
Jarkko Martikaisen toinen soololevy on debyyttisoolo Mierolaiseen verrattuna kevyemmin tietyn teeman ympärillä pyörivä tai ainakaan teemaa ei kappaleista ole niin helppo osoittaa kuin Mierolaisella. Myös tietty pelimanni-ilottelu, jota Mierolaiselta löytyi, on Rakkaus-albumilla lähes paitsiossa. Rakkaus hellii korvaa akustisella leirinuotiohengellä, jossa singer-songwriter - tyyppiset kappaleet pääsevät myös parhaiten oikeuksiinsa. Heti avauskappale, Jos mulla menisi todella huonosti, vie kuulijan seesteisiin, rauhallisiin tunnelmiin, jotka tietyllä tapaa heijastelevat onnellisuutta. Sama meno jatkuu toisena seuraavalla nimikappaleella, vaikka sen teema ei siitä onnellisimmasta päästä olekaan. Nimikappale heijastelee kuitenkin Martikaiselle tuttuja veijaritarinoita ja veijarit jos mitkä alkavat olla katoavaa kansanperinnettä. Kappale tuo mieleen jopa Sir Elwoodin hiljaiset värit tunnelmallisuudessaan ja samanaikaisella painostavuudella. Täysin ei leikkisyyttä ole musiikillisestikaan toki unohdettu ja esimerkiksi Valssi tanssitaidottomille leikittelee melodialla suorastaan hykerryttävästi.
Rakkaus herättää ristiriitaisia tunteita ja vaatii useampia kuuntelukertoja alkaakseen miellyttää kuuloelimiä yhä enemmän ja enemmän. Mukana on elementtejä aina isän tappamispyynnöistä terroristin häihin ja nämä pienet tarinat kutkuttavatkin ajatusta tarinoiden jatkamiseen. Koska syke ei juuri pääse nousemaan on Martikaisen tuotos täydellisen sunnuntailevyn oppikirjasta kun voi vain maata viltin alla lämpimässä katsellen pimenevää, tuulista syysiltaa. Kaiken hektisyyden keskellä seesteisyys on vain hyve.
4 / 5
Jarkko Martikainen - Rakkaus
Lähde: Findance.com
Kirjoittanut: Ari-Pekka Kankaanpää
Kaksi vuotta sitten YUP:n nokkamies Jarkko Martikainen julkaisi ensimmäisen soolonsa Mierolaisen. Nyt on vuorossa toinen albumi yksikseen ja teemaksi on otettu niinkin suuri aihe kuin Rakkaus. Järjestään jokaiselta kotimaiselta medialta Rakkaus on saanut komeita arvosteluita, ja ei ihme. Riisuttu, selkeästi bändinsä musiikista eroava albumi on mielekkään kuuloista rakkaudesta pohtimista.
Kappaleet on soitettu albumille Martikaisen (kitarat, laulut) ja ammattitaitoisten Pirjo Bergströmin (pianot, harmonikat, taustalaulut), Upi Heikkisen (kitarat, dobrot, huuliharput, taustalaulut) ja Jarmo Hovin (tamalinit, cajonit, tamburiinit, riqit, afrikkalaiset shakerit) toimesta. Sovitukset kuten myös tuotantokin ovat saman kvartetin aikaansaannoksia, ja vierailevina muusikkoina kunnostautuvat Juhani Aaltonen (huilu), Ape Anttila (kontrabasso) sekä Aake Otsala (taustalaulu).
Rakkaus on kenties tasaisin levy, mitä olen koskaan kuullut. Albumilla ei koeta suuria hittihakuisia otoksia, eikä tosin täytekappaleitakaan ole sekaan eksynyt. Kehumissanoilta ei voi välttyä, koska albumilta huokuu Martikaisen rakkaus, jota hän haluaa jakaa kuuntelijoille (vai pitäisikö asian kääntää rakkaudeksi kuuntelijoihin). Joukosta ei voi silti kaivaa esiin yksittäistä kappaletta, joka voisi kuvastaa Rakkautta. Siitä pitää nauttia kaikessa rauhassa yksin, yhdessä tai porukassa. Kunhan kaikki ovat rauhassa ja korkeintaan keskustelevat keskenään hiljaisesti antaen musiikin sanoman vaipua mieleen.
9 / 10
Jarkko Martikainen - Rakkaus
Lähde: Viikko-Savo
Kirjoittanut: Janne Niiranen
Harvalla albumilla on yhtä osuva nimi kuin Jarkko Martikaisen toisella sooloalbumilla. Rakkaus on levynä pinnalta katsottuna yksinkertainen. Jokainen kuuntelukerta avaa kuitenkin uusia tasoja. Sävyjen ja tuntei den kirjo on loputon. Siis aivan kuin oikeassakin elämässä. Siinä missä Martikaisen ensimmäinen soololevy Mierolainen (2004) kouhkasi paikoin samalla intensiteetillä kuin YUP:kin, tekee Rakkaus selvän pesäeron herran emobändin rönsyileviin sovituksiin. Vasta ilmestyneen albumin pääosissa ovat mies ja kitara, joita hillityt koskettimet, harmonikat, sähkökitarat, perkussiot, kontrabassot ja puhaltimet tukevat.
Rakkaus on takuu varmasti käsitellyin aihe populaarimusiikin sanoituksissa, ja siitä laulavat sortuvat yleensä vanhoihin latteuksiin. Martikainen ei kuitenkaan tyydy katkeraan tilitykseen tai palavaan rakkauden julistukseen, vaan tutkii ja kommentoi rakkautta niin ajatuksen kuin käytännönkin tasolla. Yhteiskuntakritiikistään tunnettu sanoittaja esittää rakkauden sellaisena kuin se on: luonnollisena, herkkänä, raivoisana ristiriitana, kasvamisena ja oppimisena, kaikin puolin loputtoman moniulotteisena.
Martikainen laulaa Rakkaudella vapautuneemmin kuin koskaan. Matala ääni venyy tuttuihin maneereihin, milloin murahteluihin, herkempään ilmaisuun, sylkemään sanoja tai narisemaan satiirisella sävyllä. Kainuu opettaa -kappaleessa Martikainen tekee uuden aluevaltauksen puhemaiseen laulutapaan. Ratkaisu on outo, eikä sovi rocklaulajan suuhun.
Rakkaus on onnistuneisiin teksteihin pohjautuva levy. Kun kansivihkoon ei ole painettu sanoituksia, on niitä pakko pysähtyä kuuntelemaan. Rakkaus huipentuu viimeiseen lauseeseen "Toivon vain, että sinäkin olet onnellinen. Nyt." Sen parempaa päätöstä hienolla levylle ei voi kuvitella.
5 / 5
