Jarkko Martikainen: Mierolainen
( Levy-yhtiö )
Kyllä – Jarkko Martikaisen musiikillinen historia kuuluu Mierolaisella. Ei tämä kauas YUP:stä heitä, mutta heittää sittenkin. Kun YUP soi tyhjimmillään kireähköksi tuotettuna äänikollaasina, niin soolo - Martikainen luottaa laulujen voimaan. Martikainen on nyt laulaja-lauluntekijä, jonka ote on lähempänä 2000 –luvun Tuomari Nurmiota kuin hittilistoille kurkottavaa yhtyejohtajaa.
Muutamat biisit ovat ehkä primitiivisiä rakenteiltaan ja toteutukseltaan, mutta kun lauletaan pysähtyneen arkipäivän ahdingosta ja oudoista mielenliikkeistä, ei siihen sinfoniaorkesteria tai supertuottajia tarvita.
Mierolaisella Martikaisen tärkein musiikillinen kumppani on moninaisissa kansanmusiikkikuvioissa ja Ismo Alangon Säätiössä vaikuttanut Ville Kangas. Hänen vanavedessään Mierolaiselle on tullut useita soittajia Kaustisen alueen pelimannikuvioista. Ote on hurjimmillaan pelimannipunkkia, rauhallisimmillaan akustisvoittoista siistiä soitantaa. DVD –koteloon pakatun levyn kansivihko paljastaa Martikaisen myös taitavaksi piirtäjäksi.
4 / 5 , Marko Sirviö / Kaleva
Jarkko Martikainen: Mierolainen
( Levy-yhtiö )
YUP on vahvasti personoitunut laulaja-kitaristi-biisintekijä Jarkko Martikaiseen, joten ei mikään ihme, että miehen ensimmäinen soololevy kuulostaa YUP:lta. Onkin mielenkiintoista tutkailla, kuinka soolo - Martikainen eroaa emoyhtyeestään eli miksi tämä levy on pitänyt tehdä. Martikainen itse perustelee asiaa saatekirjeessä: ”Olen jo pitkään elätellyt haavetta tehdä jotain sellaista, johon en tarvitsisi kenenkään muun lupaa tai hyväksyvää elettä.” Ja kyllähän Mierolainen eroaa paikoin huomattavastikin aiemmasta, eli taiteilijan peräänkuuluttama ilmaisun vapaus lienee toteutunut. Yhden biisin osasäveltäjäksi merkittyä Petri Tiaista lukuun ottamatta YUP –miesten panosta ei levyllä kuulla.
Mierolaisen on tuottanut viulisti-multilahjakkuus Ville Kangas, jolla on epäilemättä suuri vaikutus erikoisempien instrumenttien käyttöön. Levyllä nimittäin kuullaan puhaltimia, harppua, säkkipilliä ja jos jonkinlaista perkussiota. Suurin yllätys ovatkin sovitukset, jotka ovat paitsi erikoisia, myös hyvin vaihtelevia. Ampukaa mut kuuhun ja Kello on paljon, kulkekaa hiljaa on pelkistetty hyvin akustisiksi. Toisena ääripäänä ovat soittimilla ja sovitusjipoilla kyllästetyt Pyhä jysäys ja Ruudinkeksijät.
Selvästi paremmin toimivat yksinkertaisiksi sovitetut laulut, kuten hieno avausraita Isäni elämä, teot ja kirjoitukset, jossa trumpetti säestää säkeistön mainiota laulumelodiaa. Täyteläisempiä raitoja vaivaa kuitenkin kunnon taustayhtyeen puute. On helppo kuvitella, kuinka paljon paremmin YUP olisi saanut Perkeleen peltilaatikot rokkaamaan. Levylle haalitut muusikot ovat toki taitavia, mutta saavat esimerkiksi Itkuvirsikirjat kuulostamaan kiusallisesti talk show –bändin soittamalta, eli melkoisen ponnettomalta.
Biisimateriaali ei poikkea YUP –tuotannosta yhtä paljon kuin sovitukset, vaikka Martikainen on selvästi halunnut vapautua tavaramerkeiksi muodostuneista kimuranteista biisirakenteista ja vinksahtaneista melodioista. Sanoituksissa on yllättävän henkilökohtaista ja suoraa näkökulmaa, eikä niissä puhuta Belsebubista tai muista Martikaisen vakioveijareista. Sanoitushelmi, ja musiikillisestikin levyn kohokohta, on oivaltavasti kansalaisten eriarvoisuudesta kertova Minä vien roskat pois. Laki = laki käsittelee samaa aihepiiriä pohtien rikosten ja yhteiskunnallisen alistamisen yhteyttä.
Martikaiselle tyypillisesti vakavatkin sanoitukset on verhottu leikittelevään ja yliampuvaan kaapuun. Viimeisillä YUP –levyillä paikoin lattealta tuntunut suorempi kantaaottavuus toimii Mierolaisella paremmin, ja soololevyn henkilökohtaisesta luonteesta johtuen sitä odottaakin. Mierolainen onnistuu ja kompastuu soololevylle tyypillisesti. Vahvuutena on piristävä loikka totutuista kuvioista, joka tosin olisi voinut olla poikkeavampikin. Heikkoutena on puolestaan useiden, eri suuntaan harppovien loikkien aiheuttama sekavuus. Selkeämmällä tuotannolla näistä lauluista olisi saatu enemmän irti. Mierolainen piristää kuitenkin siinä määrin, että kokeilunhalun toivoisi tarttuvan myös tylsistyneeseen emoyhtyeeseen.
3 / 5, Mikko Meriläinen, Soundi
Jarkko Martikainen: Mierolainen
( Levy-yhtiö )
YUP:n nokkamiehen soololevy ei putoa kauas puusta. Siltä löytyvät kaikki Martikaisen sävellys- ja sanoitustyylille ominaiset piirteet, mikä ei Martikaisen YUP –kokonaisvastuun muistaen ihme olekaan. Rockin poljento hallitsee albumia, joka olisi oikeastaan voitu ehkä julkaista YUP:nkin nimissä. Laulut ovat tekijälleen ominaisia ja ainoa ero Martikaisen päähommaan löytyy siitä, että sovituksissa on harrastettu runsaammin akustisia kielisoittimia ja muutenkin kevyempää instrumentaatiota. Yleisilme onkin siksi folkrockahtava, vaikka sointukuluissa mennäänkin progressiivisempia teitä. YUP:nkin levyillä on usein kuultu kansanlaulunomaisia melodioita, joten nämäkin biisit kuulostavat luontevilta.
Sanoituksissa kerrotaan tarinoita yhteiskunnasta ja sen ihmisistä. Tekstit ovat lukemisen väärtit, jälleen kerran. Niistä nauttiminen on helpompaa, jos hankkii levystä sen version, joka on pakattu dvd –kuoriin ja joka sisältää isomman kansivihkon.
4 / 5, Itä –Savo
Jarkko Martikainen: Mierolainen
( Levy-yhtiö )
Satiirikon soololevy
Jos Ismon erottaa tyylistä ja laulusta, niin kyllä Jarkko Martikaisenkin. Nyt mies on pompannut YUP:n takaa ja tehnyt ensimmäisen soololevynsä. Biisimateriaali on tyylillisesti hyvin lähellä YUP:ta, mutta sovituksiin monisoittaja Ville Kangas on rakentanut mielenkiintoisia maailmoja puhaltimilla, säkkipillillä ja muilla mielenkiintoisilla ei-niin-tavanomaisilla instrumenteilla.
Koko levy on kuin road movie läpi suomalaisen sielunmaiseman ja nimenomaan konkreettisella tasolla, jossa myös tapahtuu, eikä vain puhuta ja juoda kahvia. Jarkko Martikainen on ensisijaisesti satiirikko ja yhteiskuntakriitikko, jonka näkökulma maailmaan on ironinen ja terävä. Mäyriä ja ihmisiä on kuin Eläinten vallankumouksen pienimuotoinen lemmikkieläinversio. Levyn kokonaisteemaksi muodostuu nimenomaan ”mierolaisuus”, sivullisuus, valta ja sen käyttö. Siten levyn Minä vien roskat pois –biisi on eräänlainen koko levyn kiteytymä. Martikaisen tekstien viehätys perustuu ristiriitaisiin rinnastuksiin ja yllättävyyteen. Melkoinen tavaramäärä sisältyy biisiin kuin biisiin, joten ei tämä mikään kertakuulemalla omaksuttava levy ole, eikä varmasti ole tarkoituskaan. Tekstien omaksumista helpottaa tavanomaista laajempi levyvihko, jossa on sanoitusten lisäksi Martikaisen oma piirroskuvitus, eikä hassumpi olekaan. Tällä levyllä on myös yksi parhaista joulubiiseistä mitä suomalaisen rockhistorian saralla on tehty, joka menee Göstan Varasteleva joulupukki –levyn ja Juicen Sika –biisin kanssa samalle viivalle. Joulu on juhlista pahin, tietysti.
5 / 5, Teemu Virtanen, Rytmi
Jarkko Martikainen: Mierolainen
( Levy-yhtiö )
Vaikka YUP ei ole hajoamassa, Jarkko Martikaisen ensimmäinen soololevy lienee lopullinen askel siihen, ettei Martikaista tunneta vain YUP:n laulajana vaan uuden suomirockin suulaana mutta humaanina valtionpäämiehenä. Soololevyn resepti on selkeä: enemmän Martikaista aina itse piirrettyä kansivihkosta myöten, vähemmän YUP:n tavaramerkiksi muodostunutta tivolimaista tanakkaa kitaravallia.
Mierolainen on YUP:n levyjä piirun verran ilmavampi, akustisempi ja raikkaampi kokonaisuus, jonka kappalemateriaali kulkee koko skaalan YUP –ylijäämältä kuulostavista ralleista ( Laki = Laki ) Martikaisen toistaiseksi hienoimpiin, entistä sisäistyneempiin kappaleisiin ( Isäni elämä, teot ja kirjoitukset ).
Samuli Knuuti / Image
Jarkko Martikainen: Mierolainen
( Levy-yhtiö )
Erään väitteen mukaan kirjailijat ovat muita taiteilijoita vähemmän tuotantokoneiston orjia. YUP:n ruoria pitelevä hullu merikapteeni todistaa soololevyllään, etteivät näreet ole näin.
Levyn ensimmäinen luku asettaa aiheen: tämä tarina kertoo laitapuolen kulkijoista. Kun kaappi on paikallaan, sinne vyörytetään virkamiehiä ynnä muita kiskureita kuin sikoja säkkiin. Vapaalle jalalle kaapista marssivat kylähullut, pikkurikolliset, taiteilijat ja muut vähäosaiset.
Singer-songwriter-perinteen mukaisesti tarinaa taustoittaa akustinen kitara. Monipuolisella soitinkokoelmalla nauhoitetut kappaleet kuulostavat kuitenkin ehkä enemmän YUP:ltä kuin bändi itse viimeisimmillä levyillään. Puoskareilla lähinnä kitaran vastuulle siirretyt rytmilliset sekoilut voidaan nyt toteuttaa säkkipillillä, busukilla tai millä huvittaa. Kokeilemisen into ja sanottavan vimma kuuluvatkin svenginä, joka muistuttaa bändin elinvoimaisimman tuotoksen Homo sapiensin sisältöä, mutta on kuitenkin sanomaltaan selvä ja maanläheinen.
Mierolainen on poikkeuksellinen julkaisu suomalaisessa musiikkikentässä. Se on kokonainen teos, jonka tekemiseen Martikainen on kiirehtimättä käyttänyt tarvitsemansa ajan ja taidon. Miehen nokkeluus niin säveltäjänä kuin sanoittajanakin pääsee oikeuksiinsa ja hän nousee ansaitsemalleen mitalijakkaralle A.W.:n ja Ismon rinnalle, suomalaisen sanataiteen nykyaikaisena klassikkona.
Janne Sundqvist, Nöjesguiden
Jarkko Martikainen: Mierolainen
( Levy-yhtiö )
On aina mieltäylentävää kohdata alallaan menestyvä henkilö, joka tekee työnsä täysin omilla ehdoillaan. Kuten emobändi YUP:nkin tuotanto, Jarkko Martikaisen ensimmäinen soololevy kuulostaa syntyneen terveen itsekkäistä syistä eli itsensä ilmaisemisen ja vastausten etsimisen tarpeesta. Mierolaisessa on samaa uudisraivaushenkeä kuin Ismo Alangon ensimmäisessä soololevyssä Kun Suomi putos puusta.
Mierolaisen tekstit käsittelevät sekalaisia asioita, eikä kokonaisuutta kehystäkään juuri muu kuin kaikenkattava elämän- ja maailmanmenon ihmettely. Lähimmäksi itseään Martikainen päästää kappaleissa Pyhä jysäys ja Ruudinkeksijät, joissa hän aprikoi kaltaistensa olemusta ja innoitusta, joka esittäytyykin omissa silmissä elämää suurempana. Vaikka Martikaisen melodiakulut ja sovitukset ovat erikoisia, hän osaa rakentaa luontevaa ja teeskentelemätöntä musiikkia.
Mierolainen tulee myös osoittaneeksi, kuinka keskeinen rooli Martikaisella on YUP:n ominaissoundissa. Mierolainen kuulostaa pitkälti YUP:lta, joka on suostutellut Valtteri Tynkkysen pukemaan sovituspuuhien ajaksi ylleen Iron Maiden –t –paidan sijasta Luomu-liiton paidan. Mutta se hänelle suotakoon, sillä omin käsinhän Jarkko Martikainen on mierontiensä raivannut.
8 / 10, Ari Väntänen, Sue
Jarkko Martikainen: Mierolainen
( Levy-yhtiö )
Monelle musiikinystävälle Jarkko Martikainen on yhtä kuin YUP. Pitkä ura yhtyeen riveissä kieltämättä paistaa komeasti lävitse Martikaisen ensimmäiseltä soololevyllä. Perkeleen peltilaatikot ja Mäyriä ja ihmisiä olisivat sopineet mille tahansa viimeiselle viidelle YUP –platalle. Kun tarpeeksi kauan malttaa kuunnella, nousee Martikaisen oma ääni kokonaisuudesta yhä selvemmin esiin. Kuitenkin, kuin kädenojennukseksi YUP –diggareita kohtaan, pysyy Martikainen samoissa teemoissa kuin YUP:n kanssa.
Sanoituksellisiin tai sovituksellisiin kompromisseihin Martikainen ja levyn vastaava tuottaja, Neofolk –taituri Ville Kangas, eivät ryhdy. Verkkaiseen tahtiin etenevä levy on lukuisista koukuista huolimatta ennen kaikkea kokonaisuus, joka on sulateltava huolella. Tässä tapauksessa suunta on oikea, sillä seesteinen ilmaisu antaa enemmän tilaa niin laululle kuin sanomalle.
Vaikka suurin osa YUP –tuotannosta jää avautumatta Radio Nova –ihmisille, sovittelee Martikainen soololevyllään ensimmäistä kertaa kansanmiehen manttelia. Laki = laki on kuin siistitty versio Steen 1 –kappaleesta. Minä vien roskat pois sekä Joulu on juhlista pahin ovat taas protestilaulun hengessä kirjoitettuja.
Kaiken lisäksi levy koskettaa. Aidosti. Olkoon kyse sitten surusta lohtunsa löytävä lopetusraita Kaikki me kuolemme pian tai lempeän naiivi Ampukaa mut kuuhun, kuulijalle tarjotaan useita levähdyspaikkoja, joissa voi hymyssä suin havaita ja hyväksyä oman pienuutensa. Tämän todettuani voin vain ihmetellä, jos suurempi yleisö ei löydä Martikaisesta hitusen Irwiniä, Juicea tai Perkoilaa. Ehkä YUP:kin löytää sapattivapaalla uutta pontta esiintymiseensä.
4 / 5, Hippo Taatila, Tuhma
Jarkko Martikainen: Mierolainen
( Levy-yhtiö )
Jo Martikaisen Mierolaisen ulkokuori on vaikuttava. Sain kuunneltavakseni dvd –kuoriin pakatun deluxe –version, jonka sisältämään pieneen kirjaseen taiteilija on itse piirtänyt myös kuvituksen. Kuvitus tulkitsee vähän turhaan kuulijalle biisejä, jotka avautuvat hienosti ihan kuuntelemallakin, mutta moinen renessanssihenki toki on ihailtavaa!
Tästä soololevystä kuulee, että se on tehty rehellisesti ja pieteetillä ilman turhaa miellyttämisen halua. Ja tällä metodilla on syntynyt oivallista kuultavaa. Akkaripainotteiset kansanmusiikkisoittimilla väritetyt sovitukset keventävät miellyttävästi paikka paikoin raskasta ja tummaa sanomaa. Martikainen on taitava sanailija ja teksteissä on ihailtavaa yhteiskunnallisuutta, vaikka monet niistä jäävät minulle henkilökohtaisesti vieraiksi vahvan miehisen latauksen vuoksi. Huippupoljentoa on Laki = laki –biisissä ja herkät Mäyrät veivät sydämeni! Hieno levy.
”Ostaisin”, kriitikkovierailija Vuokko Hovatta, City –lehti
Jarkko Martikainen: Mierolainen
( Levy-yhtiö )
YUP:n nokkamies Jarkko Martikainen on tiedetty tekijämieheksi jo vuosikaudet, ja silti hänen ensimmäinen sooloalbuminsa yllättää. Tokihan YUP:ltä tuttuja äkkivääriä ratkaisuja on siellä sun täällä, mutta kun akustinen kitara esittää vahvaa osaa albumin lauluissa ja soitinmaailma on muutenkin YUP:tä (kansan)perinteisempi, musiikkiin tulee aivan uusia sävyjä. Iso osa kiitoksista kuuluu myös tuottaja-multi-instrumentalisti Ville Kankaalle, joka on tehnyt Mierolaisen soinnista hyvin lämpimän – olisivatko nämä nyt oikeasti niitä lauluja metsästä? Albumilla kuullaan mm. kontrabassoa, harppua, dobroa, buzukia ja virolaisia säkkipillejä. Nämä soittimet yhdistettynä Martikaisen matalaan ääneen ja tuttuja soinnutusratkaisuja patologisen kiihkeästi vältteleviin sävellyksiin näyttävät suomalaisen nykyrockin yhdestä suuresta uudenlaisia, jopa pehmeämpiä puolia.
Jukka Väänänen, Aksentti
Jarkko Martikainen: Mierolainen
( Levy-yhtiö )
Ei varmaankaan ole yllätys kenellekään, että Jarkko Martikaisen soolodebyytistä tulee ensimmäisenä mieleen YUP. Vaikka mitään radikaalia eroa emobändin levytysten ja Mierolaisen välillä onkin vaikea osoittaa, kuulostaa Martikainen omillaan rennommalta kuin viime levyillään vähän urautuneet urbaanit puoskarit. Peruskaava on siis tuttu. Sävellykset ovat äkkivääriä, mutta tulvillaan melodioita. Mierolainen on kuitenkin totuttua kevyempi, akustisempi ja värikkäämpi. Sovitukset on tehty tarkkana käsityönä kappaleiden ehdoilla, ja niiden sävyt vaihtelevat suorasta rockista riisuttuihin balladeihin. Mierolainen koostuukin ensisijaisesti lauluista, ei biiseistä.
Sanoituksia hallitsee YUP:n viimeisimmiltä levyiltä tuttu humanistinen kritiikki nykyistä maailmanmenoa kohtaan. Onnea ei tahdo löytyä, juoksi oravanpyörässä sitten oikeaan tai väärään suuntaan. Laki = laki –kappaleessa säe ”laki on laki, minä käsitän sen, mutta mihin unohtuu ihminen” kertoo kymmenellä sanalla, millainen on Martikaisen kritiikin perusta.
Levyn kohokohta on uljas Ruudinkeksijät, mutta kauas taakse eivät jää myöskään pelkistetty ja filosofialtaan ajaton Kaikki me kuolemme pian tai pirteämpi, mutta sanomaltaan kitkerä pophupailu Perkeleen peltilaatikot.
Upeisiin kansiin pakattu Mierolainen kulkee paikoitellen hieman ennalta -arvattavasti, mutta hengeltään se on lämmin ja viisas levy.
4 / 5, Markus Mattlar, Keskisuomalainen
Jarkko Martikainen: Mierolainen
( Levy-yhtiö )
Jarkko Martikaisen soololevy on tunnelmallinen maantie. Se vie aivan samaan kohteeseen kuin YUP:n autobahn, mutta hieman eri reittiä.
Jos Mierolaisen saisi käsiinsä ilman taustainformaatiota, saattaisi helposti ja ymmärrettävästikin päätyä harha-arvaukseen, jonka mukaan YUP on päätynyt värkkäämään piirun verran akustispainotteisemman pitkäsoiton. Pari kappaletta tuottaa jopa täsmämuistumia vanhoihin YUP –biiseihin, mitä en toki laske miinukseksi. Ja ovathan Martikaisen laulu- ja sävellystapa ne vahvimmin YUP:n ominaislaatua leimaavat seikat – mitenkään muiden bändiläisten panosta vähättelemättä.
Tällä levyllä tärkein tukihenkilö on minulle aiemmin tuntematon sooloartisti Ville Kangas, mutta panoksensa on antanut myös suuri ja hajanainen lauma muita taitajia.
Niin tekstillisesti kuin yleisilmeeltäänkin Mierolainen on YUP:n albumeja kokonaisemman oloinen, vaikka eihän niitäkään pysty edes hullu syyttämään hajanaisuudesta tai sotkuisuudesta. Mierolaisella vaikuttaa kuitenkin olevan vielä vahvempi suuntaus kohti jotain tiettyä päätepistettä, jonkinlaista tarkasti määriteltyä avointa johtopäätöstä. Tekstien sävy vaikuttaa jollain tapaa subjektiivisemmalta, vahvemmin ”väittämälliseltä”. Kenties syy muutokseen on siinä, että aiemmin johtohahmo Martikainen julisti teesinsä bändiyhteisön nimissä, mutta soololevyn kohdalla oli pakko alkaa puhua pelkästään omasta puolestaan?
Mutta onko tämä suoruus ja ehdottomuus niin valtava ja ylistyksen väärti asia, sitä en halua kommentoida. Onko parempi tehdä albumillinen erilaisia, jopa toisiaan poskelle lyöviä biisejä, vai pätkällinen tiukahkosti samaan teemajunaan kytkeytyviä sanavaunuja? Molempi parempi – kunhan siis tosiaan parempi, eikä kehnompi.
Hiljaista epilogiballadia Kaikki me kuolemme pian edeltävä uljas finaali Ruudinkeksijät nitoo Mierolaisen teema-albumiksi. Se toimii tämän äänikirjan kansina ja teemallisena selkämyksenä.
Siinä kiteytyy paitsi tarinoiden henkilöiden keskimääräinen luonne sekä heidän asenteensa maailmaa kohtaan, myös kertojamme suhtautuminen henkilöihinsä ja koko maailmaan; ”pelko on aseeni / ja kynä ja paperi”. Kyse on toisinajatteluun ja luovuuteen liittyvästä ja tarvittavasta rohkeudesta, jota niin usein myös hulluudeksi kutsutaan. Ja niinpä taustakuorokin yltyy kertosäkeen taustalla huutamaan jyrkän kuulaalla äänellä sanaa ”hulluus”. Ruudinkeksijöiden päätössanat ”mulle nauravat lapsetkin / minä nauran takaisin / olen hyvin sekaisin / ja ruutia keksin” kertoo kaiken siitä, mistä Mierolaisessa on kyse. Ruutia ei maailmassa ole koskaan liikaa.
4 / 5, Markku Halme, Rumba
